Joulunaika Pohjolassa on yhdistelmä tunnelmallisia tapahtumia ja talvista luontoa kauneimmillaan.
Joulun taikaa Pohjolan rengastiellä: 9 jouluista matkavinkkiä Oulun seudulle
1. Maaginen Hailuodon saari: joulun rauhaa luodolla
Hailuodon saari hurmaa kaikkina vuodenaikoina! Talvella lauttamatka luodolle jäälauttojen keskellä on kotimaisellekin matkailijalle eksoottinen kokemus. Hailuodossa joulutunnelmaan pääsee joulumarkkinoilla, joita vietetään Vanhan Pääkaupan pihapiirissä ja Hailuodon Panimolla 13.-14.12. Markkinat järjestää Hailuoto-seura yhteistyössä Hailuodon yrittäjien ja kädentaitajien kanssa. Osoite on Luovontie 233.
Tai mitä jos viettäisit koko joulun luodolla talvisen luonnon helmassa rauhoittuen? Pöllän mökkimajoitus on pieni, idyllinen mökkikylä Hailuodossa. Joulun aikaan mökkeihin saa joulukuusen mökkiin toimitettuna tilauksesta.
Hailuotoon matkaavan kannattaa tutustua myös Kujalan tilaan. Joulun ajalle on tarjolla myös majoitusta Kujalan tilan tunnelmallisessa mummonmökissä. Pukinkonttiin lahjaksi voi hankkia paikallisia lähiruokatuotteita!
Tutustu Hailuotoon tarkemmin2. Joulun taikaa tunturissa: Syötteen joulu
Valkeat nietokset, ympärillä kohoavat tykkylumipuut ja kattona lepäävä tähtitaivas. Syötteellä ympärillesi avautuu talven ihmemaa, jossa joulun taika herää eloon tavalla, jota et voi kaupungissa kokea. Iso-Syötteellä riittää tekemistä ja tunnelmaa läpi joulun sekä välipäivien. Nauti talvipäivästä fatbiken, suksien tai lumikenkien päällä ja lähde seikkailulle Syötteen kansallispuistoon!
Syötteelle suuntaavan kannattaa tarkistaa myös joulunajan tapahtumat Syötteen palveluntarjoajien yhteisestä tapahtumakalenterista: ennen joulua Syötteeltä löytyy muun muassa tunnelmallinen tonttupolku, joulutori sekä livemusiikkitapahtumia.
Katso Syötteen tapahtumat4. Historiallinen Raahe: joulun tunnelmaa aidoimmillaan
Historiallinen Raahe kutsuu nauttimaan joulutunnelmasta! Raahessa 1800-luvun ravintola-kahvila ja hotelli Langin Kauppahuone tarjoaa tunnelmalliset puitteet joulunviettoon ja tunnelmointiin muun muassa herkullisen joululounaan äärellä. Kauppahuoneelta löytyy myös yhteensä seitsemän uniikkia, kaunista huonetta kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa pieteetillä kunnostetuissa rakennuksissa vanhan Raahen keskustassa Pekkatorin laidalla.
Langin Puodista ja naapurista Utuan myymälästä löydät ihanat joululahjat: kodintekstiilejä, luonnonkosmetiikkaa, nahka- ja merinovillatuotteita.
Viiden minuutin kävelymatkan päässä Langin Kauppahuoneelta on Soveliuksen talo. Yläkerran interiöörimuseossa Laivapatruunin kodissa on esillä porvariskodin joulu 9.-15.12.. Opastetulle kierrokselle kannattaa varata paikka etukäteen!
Katso jouluiset vinkit Raaheen5. Kiireetön joulu Rokualla: ihastu kansallispuiston talviseen luontoon
Koe Nature Dream Daysin lumoava joulu, jossa yhdistyvät arktinen luonto, perinteinen suomalainen tunnelma ja aito kulttuuri. Päivät täyttyvät elämyksistä – joululeivontaa, aamupalaa joulupukin kanssa, käsityömarkkinoita ja talvisia valokuvia, ulkona napakelkka- ja lumikenkäseikkailuja sekä tähtitaivaan ihailua. Joulupukki, kansainväliset jouluperinteet ja kuorokonsertit tuovat lisätaikaa. Yövy teemallisissa jouluchaleteissa tai Luxury Hideoutsin tunnelmallisissa huviloissa Oulujärven rannalla, ja nauti moottorikelkkailusta tai talviretkeilystä luonnon rauhassa.
Lue lisää joulusta Rokualla6. Limingan joulu: konsertteja ja tapahtumia
Liminka on tunnettu etenkin luontoelämyksistään ja Suomen hienoimmasta lintukosteikostaan, mutta myös monipuolisesta kulttuuri- ja tapahtumatarjonnastaan. Joulun alla Limingassa järjestetään useita joulukonsertteja, jotka kutsuvat tunnelmoimaan joulua Heikki Sarvela -saliin. Osa konserteista on ilmaisia ja osaan vaaditaan pääsylippu.
Limingan joulun avaus järjestetään perjantaina 22.11. klo 18–19 Limingan torilla, jossa on luvassa mukavaa ja tunnelmallista menoa kaiken ikäisille.
Jouluostoksille kannattaa puolestaan suunnata Keramiikkapaja Tiinamarin putiikkiin! TiinaMarin keramiikkapajalla järjestetään joulun alla myös useampia tapahtumia:
Tutustu tarkemmin Liminkaan
7. Lapissa, mutta meren rannalla: jouluisia elämyksiä Kemissä
Jäänmurtajastaan ja lumilinnastaan tunnettu Kemi on ainutlaatuinen kaupunki – se sijaitsee Lapissa, mutta aivan meren rannalla. Kemissä joulu on täynnä elämyksiä:
Joulun herkkuja nautitaan Ravintola Lumihutaleen joululounaalla ja -illallisella, ja talven riemuja löytyy LumiLinnan Talvipuistosta, joka on avoinna joka päivä aamusta iltaan.
Arktista elämystä jatkaa Jäänmurtaja Arktis, jonka kolmen tunnin risteilyllä pääsee kävelemään jäällä ja kellumaan turvallisesti jäisessä vedessä pelastuspuvussa. Elämyksen kruunaavat lisäpalvelut kuten lounasbuffet LumiLinnan ravintolassa ja pääsy näyttelyihin.
Kemissä järjestetään myös kuljetuksia Jäänmurtaja Sampon ja Arktiksen risteilyille Joulupukin Pajakylästä, Rovaniemeltä, Kemistä, Haaparannalta, Torniosta ja Oulusta.
Katso jouluiset vinkit Kemiin8. Eläväinen joulu Kempeleessä: kylä täynnä tapahtumia
Kempeleessä joulusta nautitaan erilaisten tapahtumien, joulutorien, joulukahvilan sekä tietysti alpakoiden parissa!
Kauppakeskus Zeppelinissä joulu alkaa varhain:
– 15.11. Joulun avaus
– 28.11. Pimiä Perjantai
– 1.–23.12. Zeppelinin Maalaisjoulutori
– Joulupukki tavattavissa joulukuun viikonloppuina ennen aattoa
Joulun alla tunnelmaa täydentävät Kempeleen joulumarkkinat Pirilän tilalla 13.12.2025 sekä iloinen Torpan pikkujoulut 20.12.2025.
Linnunradan tila hurmaa tänäkin vuonna alpakoillaan ja joulukahvilallaan – joulukuussa avoinna oleva kahvila tarjoaa lämmintä juotavaa ja makeita herkkuja tunnelmallisessa maalaismiljöössä. Lisäksi talvisesta tunnelmasta voi nauttia ympäri vuoden alpakkatalutuksilla.
Lue lisää Kempeleestä9. Tiernakaupungin joulu: jouluiset vinkit Ouluun
Oulu tunnetaan perinteisenä tiernakaupunkina: tierna-aika käynnistyy Oulussa marraskuun alussa ja jatkuu aina jouluaattoon asti. Oulun tapahtumakalenteri onkin aina marraskuusta alkaen täynnä jouluisia tapahtumia!
Joulutunnelmaan on satsattu Oulussa tänä vuonna erityisen paljon: Rotuaari muuttuu joulumetsäksi, tiernapojat esiintyvät Oulun keskustassa ja Pikisaaren joulua vietetään Merimiehenkotimuseolla. Tierna-ajan tapahtumien lisäksi tunnelmoimaan pääsee perinteisellä Tiernatorilla, joka tänä vuonna uudistuu ja laajenee.
Jouluostoksille kannattaa suunnata keskustan pop-up-joulumyymälöihin, Kauppakeskus Valkeaan sekä tietysti Oulun Kauppahalliin.
Katso joulun vinkit OuluunLajittele vinkit
Bistoria Iso-Syöte
Villa Sinipursi 9 kaksio Pikkulahden rannalla
Karsikkolammen savusauna
Tiima
Pohjolan Matka tilausajobussit Oulu
Maastoratsastukset Islanninhevosilla Oulussa!
Talvinen hauen täkykalastusretki Perämerellä
YUIMA NAKAZATO: GLACIER 22.5.–11.10.2026
Oulujoen kirkko
PattU - Joensuu Miesten Superpesis
Karhun kirja & paperi
Oulu: Ohjattu kävely- ja nuotioretki metsään
SUP-laudat
Vääräkorven jokirantamökki
Avoimet saaristopurjehdukset Raahessa – purjelaiva Raahen Fiia
Hop On - Hop Off -risteily Raahen saaristossa
Iin kotiseutumuseo
Koe aito pilkkielämys Rokuan puhtaassa luonnossa
Mallaskellari - Tunnelmallinen käsityöläisoluisiin erikoistunut pubi Rotuaarilla
LUOVON LIITO - liukulumikenkäretki
Vuokravälineet: Laskettelu ja lumilautailu
Tipirieha
Oulunsalo Soi
Go Arctic aktiviteetti - Fatbike-retki
Mökit Syötekylän tuntumassa
Casani Kenkä- ja Vaatekauppa
Tiedekeskus Tietomaa
Päiväkotivierailu
De Gamlas Hem Hotelli
Valon Taika – perinnehimmeleiden näyttely Langin Kauppahuoneen Kivimakasiinissa 22.6.-1.8.2026
Kokoustila Valokki
Pyhäjoen kirjasto
Kesätekemistä lapsille Langin Kauppahuoneella
Syötteen Mökit / uudet Tapio- ja Tellervo-mökit
Syötteen huskysafarit
Opastettu pyöräretki Nallikarista Oulun keskustaan
Heittokalastusretki merelle Iissä
Suomen pisin seinä
Villa Jäkälä
Raahen Hovi Ravintola
Syötteen keskusvaraamon mökit Rokualla
Ratsastus
Kahvila Kaarna
Mökit Luokkavaaran mökkialueella Syötteellä
Voimala 1889 juhla- ja kokoustilat
Go Arctic aktiviteetti - Koskiuinti Koitelissa
Kahvila Magnolia Coffee & Bakery
Day Spa
Mallaskellarin kabinettitilat - kokoukset ja tapahtumat Oulun ydinkeskustassa
Näköalaravintola Lumihiutale
Alvar Aallon kädenjälki Oulussa: Typpi Oy:n tehdasyhdyskunta
Koitelin Tunnelmatupa - ohjelma- ja kokouspalvelut
Perinteinen joululounas
Varvin uimaranta
Liukulumikenkäilyä Rokualla
Kotoisa omakotitalo tunnelmallisella saunalla
Bike Park -paketti
Voltin Landeolympialaiset -tiimikisailu Oulu
Syötteen kansallispuisto
Monipuolinen Hietasaari
Pronssivalukurssi
Järvelänjärven Grilli-Cafe
Raahesali Konsertti- ja Konfrenssisali
Oulujoen suistoalueen helmet
Toista maata -yhtyeen konsertti Langin Kauppahuoneella la 4.7.2026 klo 17
Ohjattu e-fatbikesafari nuotioruokailulla
CakePop juhlapalvelut
Hiihtokoulu: yksityistunnit
PattU - Sotkamo Miesten Superpesis
Pilpasuon suojelualue ja retkeilyreitit
Ranua Resort - Revontulisafari moottorikelkalla
Ailaston kokoustilat ja juhlatilat
Liisa Rehu Design
AuroraHut lasi-iglut Ranualla
Abrahamin kulttuuripuisto - Liminka
Törmälän Tilan juhla- ja kokoustilat Siikajoella
Hovin vappubrunssi
Go Arctic aktiviteetti - Melontaretki Oulu- tai Kiiminkijoella
Vesku & Trousers
Raahen linja-auto- ja taksiasema
Rauhala ravintola-pâtisserie
Vuokramökit, Loma-asunnot, Mökki majoitus
Piilopaikka - erähenkinen elämyspaikka ja sauna Muhoksella
Maastopyöräily Syötteen kansallispuistossa
Rokuan Unelma-lomamökki
Lintukoto lastenvaateliike
Siikajoen kirkko
1bar Kokouspalvelut – Edullinen ja hyvin varusteltu tila Oulun ydinkeskustassa
Majoitus lomahuoneistossa Muhoksenasemalla
Ilmakitaransoiton MM-kisat
The Lowhelaz
Go Arctic aktiviteetti - Talviolympialaiset
Oulun top 5 nähtävyydet!
Hotelli Pikku-Syöte
Joululounas Langin Kauppahuoneella 1.-19.12.2025
PekkaTORILLE! - Koulujen päättärit
Ravintola Nallikari
Historiallinen Wanha Raahe
Oulu2026 Päättäjäiset Raahessa
Musiikkiliike BRR-Musiikki
Särkän Perennataimisto
Thompsonin rannan vierasvenepaikat
7-ottelu
Lasten syntymäpäivät veneillen ja kalastellen Iissä
Hanhilammen eräleiri
Kodikas omakotitalo ulkosaunalla
Lumikenkävuokraus Rokualla
Oulun Torisauna
Koe Elämää Langin Kauppahuoneella
Raahe | Hertz Autovuokraamo
Parhalahden kyläpäivä
Illinsaaren frisbeegolf rata
Raahen kirja- ja levymessut
The Cheezburg Factory
Voltin Spelit -tiimiaktiviteetti
Akupunktio ja energiahoito
Ravintola Hugo
Metsäretkitalutus alpakoiden kanssa - Tule tutustumaan alpakoihin ja metsäretkelle niiden kanssa!
Puutarhapiknik
Rusko Bike Park
Saloisten Pyhän Olavin kirkko
Praati – Palveluiden olohuone
Metsäluontokoulu Rokualla – Naturest
Jäänmurtaja Arktis risteily Haaparannalta ja Torniosta
Lähde! -puisto
Tilausajot Syötteelle
Ranua Resort - 2 tunnin moottorikelkkasafari koko perheelle
Pookivaaran näkötorni
Opastettu kalastusretki
Lasten retkipäivä Rokualla
Saksetti Kampaamo ja Parturipalvelut
Sähköläskipyörien vuokraus
Park Hotel Liminka
Limingan paikallinen taksipalvelu
Ravintola Sarkka
Miesten Superpesis PattU-Koskenkorva
Galleria Myötätuuli
Peltokurki + Eereka - Kerran kesäyönä Raahessa Langin Kauppahuoneen sisäpihalla torstaina 25.6.2026 klo 18.00
Jooga-pilateskurssi Rokualla
Idyllinen Hommala
Kokoustilat yrityksille
Parikellunta
Oulu: Yöttömän yön melontaretki luonnossa
Ravintola Toivo, aamiais- ja tilausravintola
PattU - Joensuu Miesten Superpesis
Raahe Pride
Pärjä Ski Suites
Syötteen matkailuinfo
Opastettu käynti lintutornille Liminganlahdella
Kierikin muinaistaidot: jousiammunta
Manamansalon Portin kyläkauppa
Manamansalon Portin leirintäalue ja lomahuoneistot
Oulun Kauppatori
Kaamosillallinen
Aurora Revelare NYT!
Koitelin Tunnelmatupa Kahvila
Lentokenttäkyyti Oulussa
LumiAreena – tapahtumien sydän Syötteellä!
Luovon LUMO - elämyshetki
Metsän henkäys - rentoutuskävely Limingan metsässä
Oulu: Retki revontulien alla
Lammaspaimenloma Iissä
Ravintola Puistola
Elojazz
Fatbike-retki Limingassa
Ranua Resort - Lomahuvilat
Jumpru Patio Live!
PikkuPanda Teehuone&Teekauppa
VALITSE LAADUKAS AUTONVUOKRAUS TAI YHTEISKÄYTTÖAUTO- LÄHELTÄ SINUA.
Kruunukabinetti neuvotteluhuone
Gunnarin Kartanon majoituspalvelut Lampinsaaren kylämiljöössä
Tyrnävän esinemuseo
Go Arctic - kiertoajelut Oulussa ja lähikunnissa
Pure maku
Yhdessä Pölyttäjien Puolesta – Naturestin Hyönteishotellipaja
Kelomökit / Iso-Syötteen huippu
Taigalampi-mökki Syötteellä
Opastettu kierros Alakestilän Arboretumissa Limingassa
Pikku-Syötteen välinevuokraamo
Minuuttipeliä-tiimikisailu Oulu
Mikonkarin uimaranta
LumiLinnan Talvipuisto
Raahen Automuseo
Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloinen
Villa Hilikkula
Hotelli Liminganlahti
Pekan buffet
Kummituksia ja kummajaisia -kävelykierros Wanhassa Raahessa
Vietä unohtumaton päivä laadukkaan hevostoiminnan parissa maaseudulla
Vanhan merikoulun tähtitorni
Vuokraa kanootti tai kajakki Syötteellä
Virkistysuimala Puikkari
Majoitusta ja juhlatiloja Vihannin Kotiseutuyhdistys
Hotelli Lasaretti, kokous- ja juhlatilat
Matkaparkki
Ravintola Toripolliisi, paikalliset tuotteet ja mutkaton palvelu.
Autonvuokraus
Loimulohta ja lempeitä löylyjä – kun kokous on elämys
Mökkialue Iso-Syötteen tunturin puolivälissä
Syötesali
Iisland kokoustilat Iissä
Manamansalon Portin GEOfood-ravintola
LumiAreenan liikuntasali
Puuilo Rusko
Kokous tai virkistyspäivä Merilän Kartanossa
Vuokraa lumikengät Syötteellä
Vuokraa pyörä matkailuneuvonnasta!
Vetouistelusafari - 4 tuntia
Meditatiivinen äänimatka ja lempeä liike -työpaja
Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Hotelli Pohjankievari
Scandic Oulu City
Opastetut kesäsafarit Syötteellä
Kierikin opastukset
Makujen Oulu
Arkeologinen näyttely
Husky safarit Ranualla
Kilonniemen gneissikalliot, Manamansalo
Miesten Superpesis PattU-Vimpeli
Koulutusalan asiantuntijaesitykset ja työpajat
Saunallinen mökki panoraamanäkymällä Rokua UNESCO Geoparkissa
Mökit Tunturimajakylän mökkialueella Iso-Syötteellä
Kokouspäivä Liminganlahdella
Keskustakirjasto Saari
Soiva joki
Museonrannan vierasvenepaikat
Rokuanhovi – Yksityinen erämaahotelli
Siltatanssit Etelänkylän vanhalla sillalla
Kallan saari ja vierasvenepaikka
Pyhäjoen neljä vuodenaikaa - kesä
Kotaelämys
Jääkauden jäljillä - Järven tarina rengasreitti
Iisland SUP-laudat kesän seikkailuihin
Wanha Apteekkari
Abraham Ojanperän kotimuseo - Liminka
Digitaalinen irtiotto - kohtaamisia
Husky kennel-vierailut ja kärryajelut Ranualla
Romekievari
Testaa Tyrnävän 7 frisbeegolfrataa
Modernit Messi Kesämökit Oulun Nallikarissa
Hiihtokoulu: ryhmätunnit
Bussivuorot Oulu - Ii välillä
Rokua Geopark Aikamatka-näyttely Vaalassa
Talvipäivä Koitelissa
Vuokravälineet: Fatbike, talvi
Christmas Village
Mourunkijärvi
Hietasaaren Seelari
Annalan Joulu
Katariinan Kamari Willa Katariina Wanhassa Raahessa
KIDE Kuntosali
Vuokraa lasten lumikengät Syötteellä
Sound Lounge -karaokehuone
Melontareitit Iissä
Pyhäjoen neljä vuodenaikaa -Syksy
Go Arctic - kokoustilat ja -palvelut
Kokouspalvelut
Pohjois-Suomen ruokailuelämykset
Oulu | Hertz Autovuokraamo
Saarikuljetus Iin Röyttään
Kiertoajelut Limingassa ja lähialueilla
Revontuliretki autolla Syötteellä
Photo North – Pohjoinen valokuvakeskus
Palosaaren luontopolku
Rakkautta Iijoen erottelulla – Audio Tarinareitti Iin rantamaisemissa
Seek a Fest – Nuorten Festivaali
Majoitus Iso-Kraaselissa
Tonttu - kotilieden henkiä
Kesäkahvila Cafe Krypta
Airport Hotel Oulu
Ämmä-Äijän Saari
Lappis vesipuisto Oulu
Pikku-Syötteen Caravanalue
Pakkahuoneen Museo
Ranua Resort - Eläinpuisto
Natura Forma -näyttely: Taidegraafikot Raija Korppila ja Juha Laakso
Rokua Geopark Aikamatka-näyttely Utajärvellä
Pyhäjoen neljä vuodenaikaa - Talvi
Lapland Lakeside Villa
Viikinkiravintola Harald
SIXT Autovuokraamo | Oulu Lentoasema
Saunalautta Lainesaunan vuokraus satamassa ma-to
Kulttuurimaisemareitti Ruustinna
Lampinsaari Festival Vihannin entisessä kaivoskylässä
Vihiluoto - merenranta ja lintutorni
PattU - Alajärvi Miesten Superpesis
Kalaonnea Oulussa kesällä ja talvella
Oulun kaupungin matkailuneuvonta
Exit Oulu Pakopelit
Go Arctic Live - tapahtumatuotanto
Hideouts Dining
Clozet Colors & Secondhand
Tyrnävän nahkatehdas / Nahkuri
Kahvila Kiikku
Hotelli Lasaretti
Vihannin Härkäjuhlat
Pinja ja Pekka konsertoi Langin Kauppahuoneen sisäpihalla lauantaina 27.6.2026 klo 17.00
Villa Sinipursi 3 yksiö Wanhassa Raahessa
Ravintola Pannu
Saunalautta Lainesaunan yleiset saunavuorot
Laukanranta B&B
Hai long kiinalainen ravintola
Luovon MAUT - lähiruokamaistajaiset
Iso-Syötteen Lumimaa
Smitin saari
Ohjatut sieniretket ja sienielämyspäivät Syötteellä
Vetouistelusafari - 8 tuntia
Sanginjoki
Oulun Päivät
Paikallinen taksi tapahtumiin, kokouksiin ja retkille
Talvikauden hissiliput
Cafe Hostel Huvila
Tarinallistettu pakopeli Pitojen Helmessä
Kahvila Ruiskuhuone
Vihkosaaren uimaranta ja uimala
Opastetut kävely- ja pyöräilykierrokset Limingassa ja lähikunnissa
Kotoisa saunallinen kolmio
SUP-lautavuokraus Rokualla
Uintia ja vesileikkejä vuoden ympäri
Kevättalven arkiviikon irtiotto Villa Hilikkulassa
GreenStar Hotel Oulu
Yksityinen sauna, Olosauna
Leppoisa ryhmämatka kulttuurin ja luonnon äärelle
Kokous- ja tapahtumatila Loppula Sanginjoella - Naturest
Rokuanhovin mökit
Minigolfrata
Riihikumpu
Eläinten jäljillä
Ranua Resort - 1 tunnin moottorikelkkasafari koko perheelle
Go Arctic aktiviteetti - Porotilavierailu
Amarillo Restaurant Oulu
Elämyskota Kieppi
Oula Kitchen & Bar
Käsitöitä ja perinteitä vanhan valimon tunnelmassa
Glamping Hailuodossa
Tyhy-päivät huipulla
Puuilo Vasaraperä
Kivikauden heimokilpa
Fätbike Safari, Oulun Nallikarissa
Tyrnävän kunnan näyttelytila
Midnight Sun Run Oulu 2026
Ruukin luomu- ja lähituotemarkkinat
Tiimipolku Limingassa
Yhteinen juhlapöytä
Kierikki
Tuntinen
Kokoustilat ja -tapahtumatilat Rokuan luonnon keskellä
Oulun vesipeilit kaupungin kuvastimena
Utajärven kirkko
Europcar Autonvuokraus | Oulu Lentoasema
Oulun historiallinen rantakortteli
Raahen Pimiät
Vanha Liminka
Ravintola Rosso Kauppakeskus Valkea
Monien aikakausien Kuusiluoto
Mökit Ollukan alueella Iso-Syötteellä
Kaarnikka-kokoustila
Vuokraa laaja aidattu metsäalue itsellesi retkeilykäyttöön
OuluHostel AlliMaria
Scandic Kemi
Rumala-Kuvaja-Oudonrimmet, Vaala
Ben Allal Ayad, Retrospektiivinen Taidenäyttely: Ajasta aikaan
Raahe Soi
Monipuolinen lomamatka ja koiravaljakkoseikkailu Pudasjärvellä.
Perinteinen verkkokalastusretki Iissä
Luontoelämyksiä Sanginjoella - Naturest
Go Arctic aktiviteetti - Koitelin tiimipolku
Lasten liikennepuisto
Hupisaarten kaupunginpuisto
Vekaravintti
Oulujärven retkeilyalue
Raahentienoon Golf
Pyöräilijöiden kuljetukset
Miesten Superpesis PattU-Imatra
Luovon KUISKAUS - performanssi
Metsäluontokoulu Sanginjoella - Naturest
Avis Oulu Lentoasema
Kuusisaaren virkistyspuisto
Tyrnävän kirkko
Go Arctic aktiviteetti - Tarinoita Oulusta
Pohjois-Suomen puutarhamessut
Gasthaus Ranua - majatalo
Bilebändi Valomerkki
Kokous- ja juhlapalvelut Original Sokos Hotel Arina Oulu
Taksi- ja tilausajopalvelut Ii
Parikellunta – yhteinen hetki rauhoittumiseen Oulussa
Luovon MESTARIT -all inclusive paketti
Oulu Zipline
Radisson Blu Hotel Oulu
Ravintola Hilltop
Seminaarin Joulu
LUOVO Majoitus
Utajärven kotiseutumuseo
Arctic Spa
Talvinen luontoelämys Sanginjoella - Naturest
Liisan Ihmemaa
Pancho Villa Raahe
Luovon LOISTE -luonnonkosmetiikkatuokio
Go Arctic aktiviteetti - Heimopäällikkö
Kaivosmiehen patsas
Antti Matinlaurin taidenäyttely
Oulu: Porotilavierailu
Koitelin Residenssi
Raahen kaupunginkirjasto
Perhemajoitus Rokua UNESCO Geoparkissa
Tilausajot
Rokua Geopark Aikamatka-näyttely Muhoksella
Merihelmi Camping Pohjanlahden rannalla
Suklaatasting
Raahen Joulunavaus
Siipiweikot Oulu
Miniburger tasting - maistelumenu
Hemmotteleva rentoutus (1-2 henkilölle)
Aurora Revelare
Rekiretki Raahen saaristoon jääröyseille
Lepistön luomakunta -puiston avajaiset
Lasihuone vuokratila @ Nature Dream Days
Raahen Pyhän Kolminaisuuden kirkko
Wanha Apteekki
Kokoustila Ravintola Mallassauna
Kellon Kiviniemen perinteinen kalasatama
Kierikin muinaistaidot: melonta
Iso-Syöte Bike Park
Maatilamajoitus PUNAINEN ja KELTAINEN tupa
Lapland Hotels Oulu kokous-, kongressi- ja juhlatilat
Hailuodon Panimon Pubi & Puoti
Liukulumikenkävuokraus
Go Arctic aktiviteetti - pilkkikilpailut
Rentouttava Neurosonic -hetki Tirsanurkassa
Kempeleen paikallinen taksipalvelu
Go Arctic aktiviteetti - Citymelonta päivällä tai yöllä
Feeniks-sviitti
🍗TULOSSA HEINÄKUUSSA: Kansallinen siipipäivä ke 29.7.! 🍗
Varjakan Helmi, Kahvila Hailuotolaiva
Saloisten Punainen Tupa
Miesten Superpesis PattU-Kouvola
Ulkopauhan saari
Hietamaan vapaa-aikakeskus
Ravintola Mallassauna
Retkiluistelu ja hiihto jäätyneellä merellä Vihiluodossa
Raahen saaristo
Merilän Kartano Tilausravintola
Jäänmurtaja Sampo risteily Kemistä
Kia Kramsu: Valon hiljaisuus -valokuvanäyttely
Rauhoittava merellinen saaristoyö Iso-Kraaselissa
Olkijokisuun uimaranta
La Sinfonia Viini Tasting
Löytöretki taiteeseen -ympäristötaideteokset
Raahen Hovi Kokouspalvelut
Oulun Kiipeilykeskus
Kuntokeidas Vesipekka
Talven viikko-ohjelma
OTAXI VIP - taksipalvelua Oulun alueella
Saunaelämys järven jäällä Rokuan luonnon keskellä
Kulttuuritalo Valve
Tilausajot ja yksityiskuljetukset Oulun seudulla
Taito Shop Oulu
Villa Petäjäinen
Työnvarjostus koulussa tai päiväkodissa
SUPpailua Oulun suistossa
Paavolan kirkko
Iin Sillat Matkailu- ja leirintäalue
Rokuan vappu
Näköalahissi
Sokeri-Jussin Kievari
Hovin vappubrunssi
Cafe Olosauna
Keskiyön auringon golf
Tunturimökit / Iso-Syötteen huippu
Mökit Pikku-Syötteellä
Tuba Food & Lounge
Kierikin muinaistaidot: kivenhionta
Pytky Cafe
Syöte Cottage
Alvar Aallon Toppilan sulfiittiselluloosatehdas
Pikku-Koski - mökki Rokua geoparkissa
Saunalautta Lainesaunan vuokraus satamassa pe-la
Historian havinaa Tyrnävän tunnelmallisella Meijerikadulla
Kiikku Garden Grill / Kuutamo BBQ
Keramiikkapaja TiinaMari
Koskikeskus – Alvar Aallon visio Oulun jokisuistossa
Go Arctic tapahtumatuotanto - Teemajuhlat
Kotkanpesä-sviitti
Valotaidetapahtuma Tapahtumatalo Raahessa
Löylykontti Tuira
Kivipirtin kokoustila Myllykirjastolla
Pattijoen kirkko Hiljaisuuden Kappeli
Revonlahden kotiseututalo
Ranua Resort - 4 tunnin moottorikelkkailu
Huomisen vaatekaappi 22.5.–27.9./11.10.2026
Ranua Resort - Revontulien yö
Koe suomalaisen luonnon ihmeet
Jääkauden jäljillä - Harjun tarina
Luovon Farmi
Oulun Taiteiden Yö
Kesäillan kattaus Raahe
Liukulumikenkäseikkailu Syötteen kansallispuistossa
SnowExperience365 - lumen ja jään elämystila
Matkamuistomyymälä
Ympäristötaidepuisto Iissä
Kokouspäivä Langin Kauppahuoneella
Melontaretki Syötteellä
Marjaniemen majakka - majakkavierailu
Lammaslomat
Jäänmurtaja Sampo risteily Haaparannalta ja Torniosta
Ravintola Kotva
Lego-kerho Rokua UNESCO Geoparkissa
Muhoksen kotiseutumuseo
Syvyydenkaivo - Suomen suurin suppa
Melonta tutuksi Oulujoen suistossa
Kotiseutumuseo Liminka
Lapland Hotels Oulu
Ravintola Caspian
Rauha Hartt ja Daniel Pasteiner: Europa Objects -taidenäyttely
Aikamatka ruoan kautta – Kulinaarinen ja kulttuurinen työpaja
Kielo Camp
Europcar Autonvuokraus | Oulu Keskusta
Virkkulan lintutorni Liminganlahdella
Bistro, Hotelli Lasaretti
Mereltä metsään – talvinen seikkailu Oulussa
Fatbike vuokrausta Rokualla talvella
Hiljainen Yön syli – kellunta täydellisessä pimeydessä
Syötteen Mökit
Oulu: Opastettu kanoottiretki luonnossa, sisältää kuljetukset
Tunnelmakota - elämyslounas tulen äärellä Rokualla
Kakaravaaran loma-asunnot
Ravintola Puistolan kellarikerroksen tilausravintola
Kotoisa, kalustetettu ja varusteltu saunallinen kaksio
Pyhäjoen joulutunnelmaa
Pimeät kuvat-ulkoilmaelokuvafestivaali
Nallikarin Talvikylä
Coffee House Oulu
Pilkkikilpailut Lumijoella
Murron pumptrack-rata
MajoitusYkkönen
Kaupunkipyörät
Panorama-kokoustila
Langin Kauppahuoneen juhlapalvelu avaimet käteen periaatteella!
Go Arctic aktiviteetti - Perioululainen ömeisingreis
Kirkkojärven uimaranta
Ravintola Indian Cuisine
Jäänmurtaja Arktis Risteily Rovaniemeltä
Rock The City Oulu -kaupunkiseikkailu
Muotoilukeskus Proto
Oman mausteseoksen teko
Kauppakeskus Zeppelin
Eläköön Raahe Vesiturvallisuustapahtuma
SuperPark Oulu
Ravintola Rosso Kauppakeskus Zeppelin
Kertalippu Reenikselle luovaan liikuntasaliin
Oulun Golfin ravintola
Go Arctic Events - Teemajuhlat
Viininmaistelu
Perinteinen jouluaamiainen
Wanhakulman Majatalo Wanhassa Raahessa
Panimokierros ja ohjattu olutmaistelu
Go Arctic aktiviteetti - Ilmakitaratyöpaja tai ilmakitarashow
Smokehouse 299, Smoked burgers & BBQ
Yllätysmenu; ikimuistoisia makuelämyksiä
Talonpoikia, taitelijoita ja tasankoja - Limingan helmet pyöräillen
Koivurannan Kahvila
Raahe Festival
Raahen Rantajatsit
Go Arctic - Opastetut kävelykierrokset Oulussa ja lähikunnissa
Lumikenkäily/liukulumikenkäily Koitelissa
Go Arctic aktiviteetti - 7-ottelu
Keskiniemen Pooki
Ranua Resort - Revontuliyön lumikenkäretki
Midnight Sun Summer School
Retki Hailuotoon
Rock The City Oulu -kaupunkiseikkailu
Staycation Willa Rauha mökki majoitus Lumijoella
Liminganlahti - Lintujen kahdeksan vuodenaikaa -näyttelyopastus
Go Arctic aktiviteetti - Perinnekisat
Miesten Superpesis PattU-Hyvinkää
Jakkukylän Purusaari ja riippusilta
Esteetön kalastus- ja veneilyretki Iissä
Miesten Superpesis PattU-Kitee
Oulu: Opastettu lumikenkäretki
Naisten hemmottelupäivä
Geokätköile ihanassa Iissä
KIDE Hotellin ravintola
Oulun tuomiokirkko
Vihannin Sofia Magdalenan kirkko
Helppo pilkkiretki merelle Iissä
Takarannan taidepolku
Langin Kauppahuone 1800-luvun Kahvila ja Ravintola Wanhassa Raahessa
Erämaahotelli Rokuanhovi
Kokoustilat yrityksille
Luovon Viuhkaus
Laivurin Haipakka
Frans&Camille Bistro
Opastettu kiertoajelu: Alvar Aalto ja muita kaupunkinäkymiä
Budget Hotel Raahe, Pohjois-Pohjanmaa
Pyhäjoen Hourunkosken Koskipuisto
Ailaston Matkaparkki
Kaupunkisoutuvene Smitti
Kouluvierailu
Rannikon ruokapöytä -kesäbuffet Langin Kauppahuoneella kesälauantaisin
Kankarin Isokivi
Välinevuokraamo
Tapahtumatalo Raahe
Kotiseutujuhla Annalan museolla
Men's Superpesis PattU-Alajärvi
Elämykset Tyrnävällä: opastettuja kierroksia, paikallishistoriaa ja lumikenkäilyä
Liminganlahden luontokeskus
Rentoutuskellunta
J&S BURGER
Päiväretket ja safarit
Markkuun luontopolku 10 km – Peukaloisen polku
Pyörävuokraus kesällä
Kauppakeskus Valkea
Opastettu kuljetus Oulun lentoasemalta Ouluun
Jäänmurtaja Sampo risteily Kemistä
Virpiniemi
Lamminahon tila, Vaala
Vuokraa liukulumikengät Syötteellä
Kahvila Bacaro Doppio
Syötteen Taksipalvelu
Lepistön luomakunta -taidepuisto
Kodikas Haistila
Iisland Uoma, hyvin varusteltu mökki saaren suojassa
Köykkyrin virkistysalue
Kujalan Tilan lähiruokatuotteita Hailuodosta
Arkkukarin siirtolapuutarha
Hiastinhaaran luontopolku ja lintutorni
Kurttilan Lomamökit
Sanna Koivisto: Veistoksia ja maalauksia -näyttely
Tiistaitorit Pyhäjoella
Matkailuneuvonnan kesäpiste
Melontasafari Oulujokisuistoon
Bike Park tutuksi -ohjaus
Opastetut kierrokset Kempeleessä
Saaristolaisbuffet
Vihanti-Raahen rautatieasema
Oulun matkailuneuvonnan Oulu Shop
Latu- ja Rinnekahvila Tovi, Pikku-Syöte
Leo's Kempele
Kurkela Lounge & Dine
Ranua Resort - Moottorikelkkasafari pilkille Ranuajärven jäälle
Aurora-sviitit
Taskun saari ja vierassatama
Rintamamiestalojen valtakunta Karjasilta
Musabingo
Pyhäjoen penkkatiet
Duo Do It Together
Yksityinen joogatunti ryhmille
Ravintola Rousku
Pikkulahden uimaranta
Go Arctic aktiviteetti - Sisäkisa
Go Arctic tapahtumatuotanto - Perioululainen kummitusillallinen
Kempeleen vanha kirkko
Olavinpäivän Markkinat
Bistoria Patio
Oulu nopiasti kävelykierros
Lähiruokavierailu pirtissä
Mökit Hulhavan alueella Syötteellä
Skibus Oulusta Syötteelle
Oulujärvi Luxury Hideouts
Pyöräillen Oulussa
Hollihaan keskusleikkipuisto
Vuokraa luistimet Oulun matkailuneuvonnasta
Cafe Kaija
Makumatka Sanginjoelle: Luonnontuotteiden keruuretki suomalaiseen metsään - Naturest
Go Arctic aktiviteetti - Tervaolympialaiset
Törmälän Tilan lähiruokateemainen Pyjamabrunssi Siikajoella
Ailaston kahvila ja paikallisten tuotteiden myymälä
Tunturi Market
Juhla- ja kokoustila Kopsan Kyläseuran talo
Design Shop Proto
Letonniemen suojelualue ja luontopolku
Halloween ja Kekri-perhetapahtuma
Melontaa Oulun jokisuistossa ja merellä
Laadukkaat kalastusvälineet pilkkiretkellesi
Iisi-areena sisäliikuntakeskus
Majatalo Varis
Go Arctic -aktiviteetti
Yhdessä-teos, Kirkkosaaren silta
Hietasaaren Seelari
Ojan Rauta Areena
Presidentti Urho Kaleva Kekkosen patsas
Fatbikeretki Oulussa
Bothnia Regatta 27.6.–5.7.2026 – koulutuspurjehduksia S/Y Raahen Fiialla
Tervaolympialaiset
Varikon Taproom ja terassi
Kastellin jätinkirkko
Meriholstin kokoustila ja tilaussaunat Oulun Nallikarissa
AlpuanharjuROCK 2024
Kotailta
Kartanokahvila Kaisa
Talvisia aktiviteetteja ryhmille
Go Arctic aktiviteetti - lumikenkäily Limingassa
Ranua Resort - Kokous- ja juhlatila
Viiluna
Nallikari Kokous ja Catering
Ohjattu sup-lautailu Iissä
Pikisaaren puinen vanhakaupunki
Raahen Taitopaja
Välinehuolto
KIDE Hotel by Iso-Syöte
Heimopäällikkö
Annanpäivä
Opintovierailu
Moottorikelkkavuokraus
Limingan kirkko
Matti Lepistön veistospuisto Pattijoella
Rantakylän virkistysalue - Liminka
Kallen Pizzat
Mökit Pytkynharjun ja Arolan mökkialueella Syötteellä
Ravintola ja viinibaari VENN
Maaseutuhotelli Merilän Kartano
Kokoukset ja tapahtumat Olosaunalla
Siikajoen Pitäjäpäivät
Ranua Resort - Opastettu kierros eläinpuistossa
Puu-Raksilan pastellinväriset puutalot
Modernit Poiju Villat Oulun Nallikarissa
Monipuolinen kalastuspäivä Iissä ryhmille
Oulun Musiikkivideofestivaalit
Lampinsaari Camping ja maauimala
Saloisten Kotiseutumuseo
Loppulan luontokahvila Sanginjoella - Naturest
Limingan frisbeegolfrata
Yksilökellunta – palauttava kelluntahetki Oulun Limingantullissa
Perinteiset Lomamökit Oulun Nallikarissa
Joulu mökki maisemalla
Rokua Beat & Rautalanka
Ohjelmapalvelut Syötteen keskusvaraamosta
Lumikenkäretki Syötteen kansallispuistossa
Grill it! Oulu
Hai Longin kokous- ja tapahtumatilat
Soveliuksen Talo
Sarkkirannan urheilukeskus
Pyhäluodon uimaranta
Go Arctic tapahtumatuotanto - Esiintyjät tuotantoihin
Voltin Biisikärpänen -musavisa, Oulu
LUOVON PRUUVI - viinitasting elämyskodalla
Maisemareitti Merimiehen polku
Oolannin luontopolku Vatungissa
Gunnarin Kartanon kokous- ja juhlatilat Lampinsaaren kylässä Raahen seudulla
Joogaleiri Rokualla
Säräisniemen kotiseutumuseo, Vaala
Ritva-Liisa Pohjalaisen Kauneuden kosketus -juhlanäyttely
Oulun kauppahalli on torin helmi
Perinnekorjauspäivien luennot Langin Kauppahuoneella 10. – 11.7.2026. Vapaa pääsy!
Apartment Kievarinhovi
Vuokravälineet: Murtomaahiihto ja lumikengät
Syötteen keskusvaraamo
Mönkijävuokraus
Taskun saaren Pooki Raahen saaristossa
Ekohuvila Villa Wuotanka
Metallikausi
Kaukonrannan kalasatama
Kelosyöte/Aten mökit
Kokoustilat Oulun keskustassa – Exit Oulu Uusikatu 22
Sofian kinokahvila
Perinnekisat Liminganlahdella
Raahen Teatteri
Muhoksen kirkko
Jääkauden jäljillä - Jokilaakson tarina
Ravintola Liminganlahti
Fatbike / E-fatbike vuokraus
Taikalooran majoitukset
Yksityistilaisuus: Viiniä ja muotia
Alakestilän Arboretum Liminka
Retki moottorikelkalla ja reellä revontulia etsimään Iissä Perämeren rannikolla
Ravintolamaailma Limingantulli
De Gamlas Hem kokoukset ja juhlat
Oulu: Pororekiajelu paikallisella porotilalla
Talvielämykset Rokualla - Naturest
Oulun juhlaviikot
Pyhäjoen kotiseutuviikko
Arctic Edu-Tech - Työpajat ja elämykset
Miesten Superpesis PattU-Tampere
Ohjattu talviuinti
Maisema-ajelu tuolihissillä
Rautiperän Ulkoilualue Frisbeegolf ja Uimapaikka
Ailaston huonemajoitus
PIMIÄ10 juoksutapahtuma Raahessa
Hupisaarten keskusleikkipuisto
Tunnelmallinen maalaismajoitus BB Villa Helmi
Iso-Kraaselin Pooki Raahen saaristossa
Aamiainen Joulupukin kanssa
Annalan frisbeegolfpuisto
Pyhäjoen Etelänkylän Isosilta
Iijoen suisto ja jäätynyt meri moottorikelkan reestä koettuna
Fatbike vuokrausta Rokualla
Pancho Villa Raahe
Vihanti-päivä
Osallistava koulutuspurjehduskokemus ryhmille Raahen Fiialla
Pattijoen kiviholvisilta
Pikku-Syötteen hiihtokeskus
Ikoninen Villa Wikkelä
Rokuan kansallispuisto
Ranua Resort - Wild Arctic Restaurant
LUOVO - KOKOUKSET JA TYÖHYVINVOINTI
Up Hill Swim – Siikajokiuinti
Island Hopping Retki Raahen Saaristossa
Ranua Resort - kävelyretki luonnossa
Pikepadel ulkokentät
Risteilyt Raahen Saaristoon
Oulun Muusajuhlat
Kari Juvan veistospuisto
Toppeliuksen muistokivi
Kylmäniemen uimaranta
Ravintola Ule
Tyrnävän kunnantalo / Kuntakeskus
Kurkisali
Oulu2026 Avajaiset Raahessa
Merilän Kartanon Kota
TurusenSaha Majatalo, Sauna ja Kokous/juhlatila
Päivä meren rannalla joogaten ja rentoutuen
Iso-Syötteen hiihtokeskus
Hotelliaamiainen meren äärellä
Kemin Taidemuseo
Lännenpirtin kesäkahvila
Huushollerskan tuotteet Langin Kauppahuoneelta!
Puistolan Kahvila & Bakery
Lännentilan kotieläinpiha
Marjaniemen vierassatama
Retki Koitelinkoskelle
Taiteiden Yö
Tunturihotelli Iso-Syöte
Leppiniemen asuinalue, Muhos
Idyllinen kartanohotelli Iissä Iijoen rannalla
Uudenvuoden vastaanotto
Revonlahden kirkko
Idyllinen Café & Galleria Conrad: leivonnaisia, raikkaita juomia ja taidetta
Sinisen Männyn Tupa – Saunatila Maaseudun Rauhassa
Avis Oulu
Wanhan Raahen Vuoden talo, miljöö ja teko
Oulu2026 Avajaisfestarit
Hiljaisuuden ääni – Muuttava talvinen lumielämys + tarinankerrontaa
Mestari-Heikin maja
Cafe Hilltop
Kuutostiimi käsityö- ja lahjamyymälä
Palautumistilan palvelut
CakePopin majoituspalvelut
Yökylässä Reeniksellä
Kesäaktiviteetit ryhmille
Suutarinjärven uimapaikka
Miesten Superpesis PattU-Tampere
Luovon HENKÄYS - äänirentoutushetki
Aurora Hut Pytkyn iglu
Opastetut kierrokset Raahessa
Ojalan Kotiseutumuseo
Wanha Hamina
Kesän opastetut kävelykierrokset Oulussa
Ohjattu sup-lautailu Iissä
Kolme päivää kulttuuripääkaupungin antimia 2026
Tilausravintola Maikkulan Kartano
Rokuan Kylpylä
Taidekeskus KulttuuriKauppila
Juhlatilat Rokualla
Panimoravintola Varikko
Moottorikelkkasafari
SUP-lautojen vuokraus Iissä
James Puhto-Ren
Bike Park -liput
Kummituksia ja kummajaisia -kierros
Karhunpesä-sviitti
Luovon Luonnonlaitumet
Pilkkireissu koiravaljakolla
Lännentila - Elämyksien Maatila
Kuumailmapallo ryhmälento 4-12 matkustajaa
Varikon panimomyymälä
Venekalastusretki koko perheelle Iissä
Turkansaaren ulkomuseo
Laadukkaiden läskipyörien vuokraus
Kelosyöte/Kotakahvio
Kahvila Hanna
Markkuun ampumaradan uimapaikka
Hovin äitienpäivämenu
Zivago
Seaside Glass Villas pienlasihuvilat
Kielosaaren luontopolku
Säräisniemen kirkko, Vaala
Poljettava kajakki
Tunturi Pub
Puulämmitteinen rantasauna
Pääsiäinen Rokualla
Siikajoen Taistelun Muistomerkki
Lentokenttäkuljetukset
Bothnia Cafe & Wine
Varjakan saari ja luontopolku
Sisäkisa
Go Arctic aktiviteetti - Wärkätään wanahasta - tuunauspaja
Törmälän Tilan majoituspalvelut maaseudun rauhassa Siikajoella
Perämeren kansallispuisto
Kierikin muinaistaidot: punamultamaalaus
Luontoelämykset Rokualla - Naturest
Varvin masto
Pihkan temppurata lapsille
Lapland Heritage Villa
Liukulumikenkäsafari Rokuan luonnossa
Paintball Areena
Revontuli-illallinen Koitelissa
Majoitusmaailma
Kalastusvälineiden vuokraus Iissä
Opastettu retki Oulusta Rokuan kansallispuistoon
Revontuliluento
Törmälän Tilan Tentsile-majoitus
Seikkailupuisto Huikia
Mon Chou - Ranskalaiset leivonnaiset
Perinteinen verkkokalastusretki ja ruokailu Iissä
Köykkyrin retkireitistö
Kulttuurikeskus Villihanhi - majoitusta historiallisessa Pyhäjoen pappilassa
Kelosyötteen mökkialue Syötteellä
Olkijoen Rauhanpirtti
Villa Hilikkula – Rentouttava kokoontumispaikka yritystilaisuuksiin
Skywalk-kattoterassi
Himmelipaja - Raahen Taitopaja
Flatland Route retkipyöräilyn rengasreitti
Porosafari
Porvariskodin joulu
Talviolympialaiset
Oulu: tarinani
Oulun paikallinen, perinteisin taksipalvelu
Wanha Raahe -kävelykierros
Go Arctic aktiviteetti - Kurvisen karsinnat
Suunnistuksen perusteet Sanginjoella: Opi lukemaan luontoa ja kulkemaan metsässä turvallisesti - Naturest
Ravintola La Sinfonia
Vierailu porotilalla
Luonnosta virtaa: Tyhy- ja virkistyspäivät Sanginjoella ja Rokualla - Naturest
Villa Joutsen
Katariinan Kellari Willa Katariina Wanhassa Raahessa
Kempeleen kotiseutumuseo
Cafe Abraham's
Langin Kauppahuoneen kesä 2026
Elämystila VISIO
Masiina
Kuuru Tunturilaakso sviitit
Ranua Resort - Keskiyön auringon opastettu eläinpuistokierros
Vierailu huskyjen kotiin
ZEMPPI AREENA Konferenssit&Messut
Vilho Lampi museo - Liminka
Syöte Taxi
Koitelin Koskikipparin kokouskämppä
Kapteenin sauna, unohtumaton elämys Langin Kauppahuoneella
Kaupunkijuna Potnapekka
Pimeäopastus
Retki Turkansaaren ulkomuseoon
Oulun taidemuseo
Juhlat ja kokoukset Villa Kauppila
Lumikenkäily Limingassa
Radisson Blu Oulu kokous- ja juhlatilat
Iso-Kraaselin saari ja vierassatama
Menevä Taksipalvelu Oulu
Pilkkiretki, Oulun Nallikarissa
Historiallinen Luotsitupa Iso-Kraaselin Saaressa
Fredrikinpäivän iltamat Langin Kauppahuoneella la 18.7.2026 klo 18-22. Vapaa pääsy!
Pyhäjoen Kirkko
Lastenkulttuurikeskus Kotilo
Wanhan Raahen Joulukalenteri
Raahen Kevätmarkkinat
Kruununmakasiinimuseo
Rekiretki Talvisessa Raahen Saaristossa
Lumijärven uimapaikka
Lumikenkäsafari
Uniikki Tapahtumapaikka Historiallisessa Ympäristössä – Vain 20 Minuuttia Oulusta Etelään
Hotelli Raahen Hovi
Villa Sinipursi 1 yksiö Wanhassa Raahessa
Melontaa Lapissa
Merilän Kartanon Näköalasauna
Nallikarin majakka
Ohjattu maastopyöräretki Rokua Geoparkissa
Aamiais- ja tilausravintola Veranta
Pyörävuokraamo huipulla, kesä-syksy
Best Western Hotel Apollo, Oulu
Pauhalla-patsas
Ravintolamaailma Linnanmaa
Törmälän Tilan Saunatalo Siikajoen jokitörmällä
Kirkkosalmen lintutorni
Pudasjärven kotiseutumuseo
Alpuan kirkkokivi
Sopalle lounasravintola
Kinosalonki Sofia
Sauna joen rannassa
Ruusupolku
Mallasterassi
1bar – Rento cocktailbaari Oulun ydinkeskustassa
Original Sokos Hotel Arina, Oulu
Majoitusta Utajärvellä idyllisessä Pappilassa
Nature Resort Linnunrata / Saunatupa
Nallikari Lomakylä - Leirintäalue, Oulu
Manamansalon muistomerkkikirkko
Risteily Saunalautta Lainesaunalla
Ohjattu e-fatbikesafari Limingassa
Opastettu kierros Vanhassa Limingassa
Nallikarin Aalto-huoneistot
Päivä kivikaudella
Live The Nature -luontoseikkailupeli
Joku Paikallinen Pubi – rento kohtaamispaikka Tuirassa Oulussa
Puistokahvila Makia
Ohjattu polkupyöräretki
SuperPark Ravintola
Luovon LIEKKI: Kotaruokailu avotulen äärellä
Utua Myymälä & Showroom
Kesäkuussa lapset herkuttelevat puoleen hintaan Siipiweikot Oulussa!
Arctic Guesthouse ravintola
Turkansaaren museokirkko
Laskettelua ja lumilautailua tykkylumipuiden seassa
Oulun Toripolliisi-patsas
Pekanpäivät, Raahen kotiseutupäivät
Scandic Oulu Station
Varessäikän Uimaranta ja pienvenesatama
Kylpylähotelli Rokualla
Nallikari Lomakylä - Telttailualue
RAVINTOLA HALLI
Nallikari - Pohjolan Riviera
SIXT Autovuokraamo | Oulu Keskusta
Ruutikangas kokous- ja tapahtumatilat
Kokouspäivä Maikkulan Kartanossa
Geokätköile Limingassa
Pattijoki-päivät
Music & Comedy Club: Sirkan Sote ja Rauha ja Heikki Hela Trio
Ranuan Eläinpuiston Leirintäalue
Yleinen sauna, Olosauna
Parkinkiskojan patsas
Classic Pizza - huolella valmistettuja premium pizzoja
Pooki Flakkaa - Raahen Meripäivät
Wärkätään wanahasta - tuunauspaja
Merilän Kartanon saunat
Miesten Superpesis PattU-Hyvinkää
Ranua Resort - Onnellisuutta suomen luonnosta
Terässataman vierasvenesatama
FUCHKA
Miesten Superpesis PattU-Vimpeli
Pekkatori Wanhassa Raahessa
Leirikoulut Rokua Geoparkissa
Chocosomnia Tehdaskierros & tasting
Suolakellunta 60min
Go Arctic aktiviteetti - Jousiammuntakisa
Syöte Camping, kausipaikka
Ranua Resort - Safaris
Jalokivi- ja SnowExperience näyttelyt
De Gamlas Hem Ravintola
Villa Sinipursi 8 saunallinen kaksio Pikkulahden rannalla
Pyhäjoen Suuri Konenäyttely
Valon Taika - Lasihimmelinäyttely
Ruukki-Siikajoki rautatieasema
Ouluntullin Kalliomonttu
Taidenäyttely Reidar Särästöniemi - Ben Allal Ayad Kankarin taidehuvilalla
Annalan kotiseutumuseo
Yksityinen opastettu retki Oulusta Jussilan porotilalle Iihin
Moottorikelkkasafari
Langin Kauppahuone Uniikki Historiallinen Hotellielämys Wanhassa Raahessa
Mustan sauna ja avantouinti
Syöte Camping, päiväpaikka
Pyhäjoen neljä vuodenaikaa - Joulu
Fiian Valakiat
Lumikenkäily Rokuan kansallispuistossa
Yksityinen veneretki Oulun saaristoon
Luovon Pruuvi -olut tasting kodalla
Vauhtipuisto
Ohjattu olutmaistelu Mallassaunalla
Utajärven kivipuisto
Husky Spin
Kahvila Kaari
Kesäkatugalleria
Kujalan Burgeri
Villa Salmi
Visit Hailuoto ja Hailuodon Matkailuneuvonta
Jäänmurtaja Sampo risteily Rovaniemeltä
Miesten Superpesis PattU-Kempele
Eanangiella - Maan kieli 16.1.–3.5.2026
Ylimattila Arboretum
Oulu: Pilkkiretki merellä
Visit Oulu Brand Store
Raahe-kyyti
Finnkino Plaza
Valurin Opissa - Pronssivalu Työnäytös
Lumikenkäseikkailu Rokualla revontulia metsästäen
Pytkyranch poropalvelut
Ranua Resort - Arctic Igloos
Raahe-seuran Kallaasit Langin Kauppahuoneella pe 26.6.2026 klo 18.30
Paintball
Vierailu porotilalla Iissä
Miesten Superpesis PattU-Imatra