Island Hopping Retki Raahen Saaristossa

Tule tutustumaan Perämeren helmeen, Raahen saariston pitsimäiseen verkostoon! Kesäsesongin alkaessa toukokuun lopulla aloitamme island hopping -risteilyt Raahen saaristossa. Island Hopping -risteilyllä pääset vierailemaan Raahen rannikon mielenkiintoisimmissa ja kauneimmissa kohteissa. Risteilyn aikana tutustumme kolmeen saareen ja käymme niistä maissa kahdessa. Retkeen sisältyy makkaranpaistoa ja retkieväät yhdessä saariston saarissa.

Iso-Kraaseli
Iso-Kraaseli on Raahen saariston saarista toisiksi suurin. Saaren tunnistaa ja erottaa helposti mereltä sen tunnusmajakasta eli pookista. Noin 1,3 kilometriä pitkässä saaressa on opastettu luontopolku, luotsitupa, grillauspaikka, vierasvenelaituri, sekä yöpymispaikka, jossa voi majoittua pientä vuokraa vastaan. Luontopolkua pitkin pääsee helposti kulkemaan saaren merenpuoleiselle rannalle, jossa on hyvät vesilinnunpyynti- ja kalastusmahdollisuudet.

Kalla
Kalla edustaa Raahen saaristossa kivikkoisten luotojen koristamaa merimaisemaa. Karun kauniilla saarella meren voi tuntea sen kaikissa olomuodoissa ja antaa sen voiman johdattaa aistien hienovaraiseen maailmaan. Kallan saarella sijaitsee Raahen kalastajaseuran omistama retkikämppä, jossa kalastajat, jahtimiehet ja arkea pakenevat retkeilijät voivat vapaasti majoittua ja nauttia luonnon seesteistä rauhasta.

Tasku
Tasku on Raahen saarista tunnetuin, ja ehkä myös tunnelmallisin. Taskun tunnusmerkkeihin kuuluu vuonna 1853 rakennettu 19,2 metriä korkea Taskun pooki eli majakka, joka on ollut merkittävä maamerkki merenkävijöille Raahen saaristossa aina purjelaiva-aikakaudelta lähtien. Taskusta löytyy taukotupa ja grillikatos sekä kuivakäymälä. Voimaudu luonnosta ja koe auringonlasku ja -nousu ainutlaatuisessa ympäristössä majoittumalla saarella sijaitsevaan vanhaan kalakämppään. Saari tunnetaan paikallisten kesken myös sen koillis- ja itärannoilla sijaitsevista upeista uimarannoista.

Lisätiedot