Iso-Kraaselin Pooki Raahen saaristossa

Iso-Kraaselin pooki rakennettiin v. 1852 Pohjanmaan merenkulkupiirin johtajan Albin Stjerncreutzin suunnitelmien mukaan. Korkeus merenpinnasta 25 metriä, maanpinnasta 18 metriä. Saarella oli jo aiemmin tunnusmajakka ja luotsitupa. Vuoden 1865 purjehdus-oppaan mukaan luotsituvassa päivysti luotsivanhin ja kolme luotsia, joilla oli ohjauskirjat Raahen kaikille kolmelle sisääntuloväylälle. Iso-Kraaselin pooki ja Raahen vanhan kirkon torni muodostivat yhdessä tärkeän linjauksen väylistä keskimmäiselle. Kraaselin pookissa vesikaton läpi jatkuva sydänpuu muodostaa rakennuksen huipulle yli kahden metrin korkuisen salon, jota käytettiin merkinantomastona. Pookin merenpuoleiset seinät ovat valkoiset, muut osat ovat punaiset. Pookin pohjakaava on neliön muotoinen. Rakennus muistuttaa kirkon tornia ja vesikatto on pyramidin muotoinen, huipulla risti.

Kesäisin saaristoon pääset saaristoristeilijöiden kyydittämänä, meloen tai suppaillen joko omatoimisesti tai opastetuilla retkillä omalla tai vuokrakalustolla ja omalla veneellä. Saaristoristeilijät aloittavat tilausliikennekautensa yleensä jo toukokuulla ja se kestää aina lokakuulle saakka. Kesän aikataulut päivittäisistä lähdöistä julkaistaan Visit Raahen Saaristoristeilyt ja kuljetukset-sivulla.

Talvisin, kantojään aikaan, saariin pääsee kelien niin salliessa mm. rekikuljetuksilla. Retkeily jäätyneellä merellä hiihtäen, kävellen ja pyöräillen on paikallistenkin suuressa suosiossa. Saariston palveluja löydät Visit Raahe verkkosivuilta.

Lisätiedot