Syvyydenkaivo - Suomen suurin suppa

Rokuan Syvyydenkaivo on pinta-alaltaan Suomen suurin luonnontilallinen suppa. Supat ovat syntyneet niin, että jäätikön sulamisvedet ovat kerrostaneet maa-ainesta ja jäätikön suuria lohkareita on jäänyt sen alle. Kun jää on sulanut, on niiden paikalle syntynyt maahan kuoppia.

Syvyydenkaivon syvyydeksi on laskettu yli 50 metriä. Sen pohjalle on muodostunut suo, jonka paksuus on jopa kahdeksan metriä. Suo peittääkin osan Syvyydenkaivon todellisesta syvyydestä.

Syvyydenkaivo sijaitsee Rokuan kansallispuiston Syvyydenkierros-patikointireitin varrella, joka on kuljettavissa lumettomaan aikaan. Supan pohjalle johtaa portaat. Huomaathan, että kohteessa ei voi vierailla maastopyörällä.

Syvyydenkaivo
Lisätiedot