Taskun Saaren Pooki Raahen Saaristossa

Taskun pooki rakennettiin v. 1853.
Pookin korkeus merenpinnasta 19,2 metriä, maanpinnasta 16,5 metriä. Suunnitellut Pohjanmaan merenkulkupiirin johtaja Albin Stjerncreutz. Pooki oli aluksi väriltään keltainen. Vuonna 1866 pookia korjattiin ja siinä yhteydessä kerrotaan, että se tervattiin ja maalattiin punamullalla, mutta v. 1877 se maalattiin kuitenkin taas keltaiseksi.
Taskun saarelle on ilmeisesti rakennettu ensimmäinen pooki jo aivan kaupungin perustamisen (1649) jälkeisinä vuosina.
Pookin pohjakaava on neliön muotoinen. Rakennus muistuttaa kirkon tornia ja vesikatto on pyramidin muotoinen, huipulla risti. Pookia korjattiin 1890,1909,1914. Vuonna 1922 pookin vuorausta uusittin, risti uusittiin ja oveen laitettiin lukko, maalattiin kahteen kertaan öljyvärillä.

Kesäisin saaristoon pääset saaristoristeilijöiden kyydittämänä, meloen tai suppaillen joko omatoimisesti tai opastetuilla retkillä omalla tai vuokrakalustolla, omalla tai vuokratulla veneellä. Saaristoristeilijät aloittavat tilausliikennekautensa yleensä jo toukokuulla ja se kestää aina lokakuulle saakka. Kesän aikataulut päivittäisistä lähdöistä julkaistaan Visit Raahen Saaristoristeilyt ja kuljetukset-sivulla.

Talvisin, kantojään aikaan, saariin pääsee kelien niin salliessa mm. rekikuljetuksilla. Retkeily jäätyneellä merellä hiihtäen, kävellen ja pyöräillen on paikallistenkin suuressa suosiossa. Lisätietoja löydät Visit Raahe sivustolta.

Lisätiedot