Pyhäjoen Etelänkylän Isosilta

Vuonna 1837 rakennettu Pyhäjoen Etelänkylän Isosilta on vanhin Suomessa käytössä oleva puinen tukiansassilta. Se on valtakunnallinen tiemuseokohde.

Neliaukkoinen, kiilatuille kivituille perustettu kaksoistukiansassilta on 77,5 metriä pitkä ja 5,8 metriä leveä. Siltaa on huollettu ja korjattu useaan otteeseen, mutta kuitenkin vuonna 1987 tehdyn selvityksen mukaan sillan kantavissa rakenteissa on ollut vielä alkuperäistä puutavaraan. Vuonna 2018 ELY-keskus on aloittanut sillan täydellisen kunnostamisen. Kunnostamisessa noudatetaan vanhojen rakenteiden malleja ja työtapoja ja ohjeita kunnostamiseen on saatu Museovirastolta. Siltaremontin läheisyydessä tuoksuukin hyvä terva.

Koska sillan kansi on puuta, on kansi ollut märkänä liukas. Tarinat kertovatkin, että sillalta olisi ajanut alas kuorma-auto, jonka lavalla on ollut tansseihin menossa olevia ihmisiä. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut, sillä he olivat ennättäneet hypätä lavalta pois. Toinen tarina kertoo, että sillankaiteesta olisi ajanut ulos vankikarkurit takaa-ajotilanteessa. Sillan historiaan voit tutustua Visitpyhajoki.fi sivulla.

Lisätiedot