Koe suomalaisen luonnon ihmeet

Ohjelmassa tutustutaan luonnon ääniin, kasvistoon ja eläimistöön.

Suomessa on neljä ainutlaatuista vuodenaikaa. Valoisa kesä, jolloin Oulussa on valoisaa öisinkin. Alueemme lintusto ja loppukesän marjavarannot ovat vertaansa vailla.

Värikäs syksy tuo mukanaan muuttolinnut, pimeät yöt ja puhdas luontomme muuttuu pikkuhiljaa sienien metsästäjän paratiisiksi, ennen pakkastalvea.

Talvet Oulussa ovat raikkaita ja täynnä lunta. On lämpimien villapaitojen ja tuulenpitävän takin aika. Talvi on myös pimeyden aikaa, mutta myös rauhan ja hiljaisuuden aikaa metsissämme.

Kukkiva kevät on myös villiyrttien aikaa. Keväällä ja alkukesällä luonto tarjoaa runsaan sadon luonnonvaraisia syötäviä kasveja kenen tahansa poimittavaksi. Salaattien, mausteiden ja yrttijuomien valmistukseen on helppo kerätä tuoreita ja ravintoainepitoisia aineksia.

Suomessa on maailman suurin saaristo ja sen rannikolla on yli 80 000 saarta. Retkikohteenamme on Akion saari, joka on hiljalleen tulossa osaksi manteretta alueen voimakkaan maankohoaman myötä. Alueen pesimälinnut ovat sekä laji- että lukumäärältään runsaita ja ympäröivä merialue on tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka.

Tiesitkö, että kaikilla ihmisillä on oikeus nauttia luonnosta missä tahansa Suomen maaseudulla maanomistuksesta riippumatta? ”Jokamiehen oikeudet” laajentavat Suomessa valtavasti liikkumisvapautta, mutta tuovat mukanaan myös vakavasti otettavia velvollisuuksia. Kaikista tärkeintä on kunnioitus luontoa ja ihmisiä kohtaan. Kultainen sääntö edellyttää halua säilyttää ja suojella luonnon koskematonta kauneutta ja ihmeitä tulevien sukupolvien iloksi.

Hyvää kävelykuntoa tarvitaan (sisältää kävelyä noin 3km)

Fish tern at Bothnian bay