Hohtavat hanget: kevään parhaat ulkoilukohteet Pohjolan rengastiellä

Auringonpaiste ja latukahvilat, hohtavat hanget ja kevättalven valoisat päivät kutsuvat ulkoilijoita Pohjolan rengastielle. Reitin varrelta löydät tunturin ja laskettelurinteet, koko perheen retkikohteet sekä hiihtolatuja, luistelureittejä ja lumoavan kauniita maisemia! Pakkaa mukaan sukset, luistimet, lumikengät tai retkeilyvälineet ja lähde nauttimaan kevätauringosta Pohjolan rengastielle!

Syötteen kansallispuistossa hiihdetään, pyöräillään ja lasketellaan kevätauringossa

Suomen eteläisin tunturi kutsuu nauttimaan aurinkoisista keväthangista kiireen pohjoispuolelle. Viiletä rinteissä, lumikenkäile ja retkeile kansallispuistossa tai hiihdä murtsikkaa! Syötteellä on paljon tekemistä koko perheelle.

Pyöräilyn mekkana tunnettu Iso-Syöte tarjoilee parastaan myös talvisin. Alueelta löytyy jopa 40 kilometriä upeita reittejä lumisissa maisemissa, jotka soveltuvat pyöräilyyn e-fatbikella tai fatbikella. Vuokraa pyörä Iso-Syötteen vuokraamosta ja suuntaa esimerkiksi Ahmatuvan latukahvilaan nauttimaan suussa sulavista munkeista. Vauhtia kaipaaville Syötteen Eräpalvelut järjestää myös huskysafareita, joissa pääsee kokemaan talvisen tunturiluonnon vauhdikkaasti rekikyydissä.

Majoitusvaihtoehtoja riittää huipputason hotellista mökkimajoitukseen. Iso-Syötteen rinteiden juuressa sijaitseva KIDE Hotel on valittu jopa Suomen parhaaksi lasketteluhotelliksi. Tunturin huipulla sijaitseva Hotelli Iso-Syöte tarjoaa design-huoneita, sviittejä ja mökkejä sekä Arctic Spa -kylpylän ja maisemaravintola Hilltopin. Hotelli Pikku-Syötepuolestaan tarjoaa lämminhenkistä tunturitunnelmaa, suoran pääsyn rinteisiin ja upeat näkymät Syötteen kansallispuistoon.

Lue lisää

Kemin LumiLinna-alueella viihdytään koko perheellä

Kemi on siitä erityinen matkakohde, että se sijaitsee Lapissa, mutta meren äärellä. Kevättalvella jäätynyt meri tarjoaakin mahdollisuuksia monipuolisiin aktiviteetteihin.

Kemistä löytyy myös LumiLinna alueen Talvipuisto, jossa pidetään hauskaa mm. tuubimäessä, pulkkamäessä, lumilabyrintissä ja hoijakan kyydissä. Alueella on myös lasten moottorikelkkarata ja Happy Husky Park. SnowExperience365 lumen ja jään elämystila puolestaan hämmästyttää jääveistoksillaan. Lumihiutale-ravintolassa syöt ja juot hyvin ja villat tarjoavat mahdollisuuden yöpymään tähtitaivaan alla meren rannassa.

Lue lisää

Oulussa nautiskellaan jäätyneen meren äärellä

Keväinen Oulu tarjoaa luonto- ja kaupunkiloman parhaat puolet samassa paketissa. Meren äärellä sijaitseva Nallikari palveluineen ihastuttaa kaikkina vuodenaikoina. Nallikarista löytyy monipuolisten majoitus- ja ravintolapalveluiden lisäksi muun muassa välinevuokra- ja retkipalvelut sekä Nallikarin Talvikylä, joka poroineen, rekiajeluineen ja pulkkamäkineen on lasten suosikkikohde.

Retkeilijä nauttii talviluonnosta Sanginjoella, jossa Loppulan luontokahvila palvelee retkeilijöitä ja järjestää monenmoista tapahtumaa kevään mittaan. Kaupungista löytyy myös kattava, hyvin huollettu hiihtolatuverkosto sekä ohjattuja retkiä lähiluontoon lumikenkäillen tai pyöräillen.

Sisätekemistä kaipaavalle kaupungista löytyy kulttuuritarjontaa, ostosmahdollisuuksia, ravintoloita ja tapahtumia.

Lue lisää

Alpakkatilan latukahvila hurmaa hiihtäjät Kempeleessä

Kempele on pieni piilotettu helmi lyhyen ajomatkan päässä Oulusta. Talvisten ulkoilukohteiden, kuten Vihiluodon jääradan ja Köykkyrin hiihtolatujen lisäksi Kempele yllättää positiivisesti tapahtumatarjonnallaan! Zemppi-areenalla järjestetään keikkoja ja tapahtumia ympäri vuoden.

Pieni, salainen helmi Kempeleessä on Linnunradan hurmaava alpakkatila, jossa pääsee tutustumaan alpakoiden elämään ja koko perheen metsäretkitalutuksille alpakoiden kanssa.

Kempeleessä majoitut helposti: kohteisiin pääset suoraan nelostieltä ja auton voit ajaa hotellin pihaan. Lentoasema ja rautatieasema sekä Oulun ja Kempeleen keskusta ovat kaikki 10 – 15 minuutin päässä.

Lue lisää

Pikkuinen Liminka yllättää tapahtumillaan ja upeilla ulkoilumaastoillaan

Liminka tarjoaa paitsi loistopuitteet ulkoilmaseikkailuihin, myös korkeatasoisia tapahtumia ja konsertteja kulttuurinnälkäisille. Liminkaan suuntaavan kannattaa tsekata Heikki Sarvela -salin tapahtumatarjonta.

Rantakylän laduilta voi lumitilanteesta riippuen jatkaa matkaa Liminganlahdelle nauttimaan omia nuotioeväitä tai ostettuja kahvilaherkkuja. Meriladun ollessa avoin hiihtää voi Tupokseen saakka.

Limingassa viihdyt myös maastopyöräillen. Rantakylästä löytyy 20 km pitkä talvipyöräilyreitti, jolla pärjää hyvin pelkällä lihasvoimalla pienten korkeuserojen vuoksi. Maastopyöräilemään pääsee myös Tupoksessa ja meriladulla jäätilanteen salliessa.

Lue lisää

Hailuodon hangilla sielu lepää talvellakin

Aktivoidu, luontoudu, rentoudu, lataudu! Hailuodon kevät tarjoaa jokaiselle jotakin. Arktinen lauttamatka jäälauttojen keskellä Hailuotoon on eksoottinen elämys suomalaisellekin matkailijalle!

Hailuodossa kutsuvat hohtavat keväthanget ja ainutlaatuinen luonto, jossa sielu lepää ulkoilun, pyöräilyn, hiihdon, lumikenkäilyn, luistelun tai vaikkapa potkukelkkailun parissa Hailuodon monipuolisilla reiteillä. Pakkaspäivän vieton jälkeen voit huuhtoa huolet löylyn lämmössä.

Lue lisää

Lumijoen Varjakka on pilkkijöiden suosikkikohde

Oulun alapuolella sijaitseva Lumijoen Varjakka on yksi Perämeren tunnetuimmista ahvenen pilkkipaikoista. Tänne tullaan kalalle satojen kilometrien päästä!

Lumijoki itsessään on pieni merellinen maalaisidylli, joka tarjoaa kiehtovan kokonaisuuden luontoelämyksiä, kulttuurihistoriaa ja maaseudun rauhaa

Lue lisää

Rokua Geoparkissa hiihdetään dyyneillä ja soilla

Rokua Geoparkin alue, eli Oulujokilaakso, Rokuan harju- ja dyynialue sekä Oulujärven pohjoisosat tarjoavat upeat maisemat hiihtoon. Muhoksella, vain reilun puolen tunnin päästä Oulusta latuja löytyy Korkalanvaarasta sekä Oulusta Rokualle kulkevan Tervareitistön varrelta mäntykankailta ja suomaastosta. Rokuan dyyneiltä on aikanaan ponnistettu jopa olympialaduille asti, ja kansallispuiston ympäristössä onkin Rokua Geopark -alueen kattavin latuverkosto. Vaalassa, Oulujärven rannoilla voi hiihtää niin Kurikkavaarassa kuin keskellä Oulujärveä Manamansalossakin!

Liukulumikenkien vuokraus onnistuu Montta Active Campingin kautta Rokuan kansallispuiston sekä Vaalan alueella. Lähde tutkailemaan luontoa nauttien lumikenkien kantavuudesta suksien ketteryydellä!

Majoitusta alueella puolestaan tarjoaa muun muassa Kakaravaaran loma-asunnot monipuolisten hiihtolatujen ja Rokua Health & Spa kylpylän palveluiden lähellä. Pieni salainen helmi on Vuoton Joutsenen ekomökki Ylikiimingin puhtaassa, hiljaisessa ja valosaasteettomassa ympäristössä!

Lue lisää

Historiallista tunnelmaa ja talvisia elämyksiä Iissä

Iin viehättävä Wanha Hamina Iijoen rannalla kutsuu aikamatkalle vuosisatojen taakse. Alakadun ja Yläkadun historialliset talot sekä kulttuurireitti Ruustinna kertovat alueen pitkästä historiasta Perämeren merkittävänä satama- ja kauppapaikkana.
Iin vierailulla voi myös tutustua myös porotilan arkeen, ruokkia poroja ja lähteä rekiretkelle tai kävelylle poron kanssa. Talvisia elämyksiä tarjoaa lisäksi Iin ympäristötaidepuisto, jossa voi luistella noin 500 metrin radalla Iijoen maisemissa ja ihailla samalla puiston taideteoksia.

Lue lisää

Talvinen saaristo kutsuu seikkailulle Raaheen

Raahessa kevättalvi yhdistää historian, meren ja elämykset. Talvisessa Wanhassa Raahessa voit kulkea aikamatkalla 1800-luvulle Suomen parhaiten säilyneellä puutaloalueella ja pysähtyä vaikka kaakaolle ja kakulle Langin Kauppahuoneeseen. Jäätilanteen salliessa Raahen saaristo kutsuu retkelle Iso-Kraaselin ja Taskun saarille tutustumaan pookeihin ja merelliseen historiaan, ja kevättalvella MeriRaahe järjestää rekiretkiä ihailemaan näyttäviä ahtojäämuodostelmia. Päivää voi täydentää vierailulla Raahen museoissa, virkistävällä avantouinnilla Pikkulahdessa tai rentoutumisella Kuntokeidas Vesipekan kylpyläpalveluissa.

Lue lisää

Kevättalven elämyksiä Ranua Resortissa

Ranua Resortissa kevättalvi tarjoaa ainutlaatuisia kohtaamisia arktisten eläinten kanssa. Pohjoisen havumetsän keskellä sijaitsevassa eläinpuistossa voit nähdä noin 50 arktista eläinlajia, kuten jääkarhun, ilveksiä, naaleja, pöllöjä ja myskihärkiä. Kevään merkkeihin kuuluu myös ruskeakarhu Mallan herääminen talviunilta – varma merkki kevään saapumisesta Ranualle.

Vierailua voi jatkaa yöpymällä luonnon keskellä järven rannalla sijaitsevissa lasi-igluissa, joista voi ihailla tähtitaivasta, revontulia tai kesän yötöntä yötä suoraan sängystä. Vaihtoehtona ovat myös lomakylän hyvin varustellut huvilat kävelymatkan päässä eläinpuistosta – jokaisessa on muun muassa sauna, takka, keittiö ja oma terassi metsänäkymällä.

Lue lisää

Lajittele vinkit

Koiteli rapids area in summer. Blue water flowing between rocks. Foreground green grass on the bank. Background green spruces.

Retki Koitelinkoskelle

Oulu
Graafinen mainos avajaisista

Oulu2026 Avajaiset Raahessa

Raahe
Snowboarding in Finland

Laskettelua ja lumilautailua tykkylumipuiden seassa

Syöte
Beach at Pikkulahti Raahe

Pikkulahden uimaranta

Raahe

Oman mausteseoksen teko

Syöte
Tyrnävän Meijerikatu Taiteiden yön 2023 aikaan

Historian havinaa Tyrnävän tunnelmallisella Meijerikadulla

Tyrnävä
Teoksia valokuvaaja Vesa Rannan näyttelystä.

Galleria Myötätuuli

Raahe

Jäänmurtaja Sampo risteily Haaparannalta ja Torniosta

Kemi

Go Arctic Live - tapahtumatuotanto

Oulu
Information

Opintovierailu

Oulu
Reenis is a creative gym for versatile training. With us, you train purposefully in the gym and develop coordination and have fun on the trampolines.

Kertalippu Reenikselle luovaan liikuntasaliin

Oulu

Utajärven kirkko

Utajärvi
Two men playing Disc Golf in the forest.

Limingan frisbeegolfrata

Liminka

Lumikenkäily Limingassa

Liminka

Suklaatasting

Oulu
Iso-Kraaseli daymark and sail sheds.

Iso-Kraaselin Pooki Raahen saaristossa

Raahe
Team milking the cow during Farm Olympics

Voltin Landeolympialaiset -tiimikisailu Oulu

Oulu
Korkea sisätila, vasemmalla kirjahyllyjä, oikealla korkea ikkunaseinä.

Keskustakirjasto Saari

Oulu

Käsitöitä ja perinteitä vanhan valimon tunnelmassa

Raahe

Raahen kaupunginkirjasto

Raahe
Viewing tower at Varessäikka Siikajoki

Varessäikän Uimaranta ja pienvenesatama

Siikajoki
Sunbathing at the Nallikari beach.

Uintia ja vesileikkejä vuoden ympäri

Oulu
Kari Juvan veistos Pauhalla, Pyhäjoella

Pauhalla-patsas

Pyhäjoki

Pytkyranch poropalvelut

Syöte
Roses bloom in the garden.

Ylimattila Arboretum

Pyhäjoki

KIDE Kuntosali

Syöte
Automatic belay

Oulun Kiipeilykeskus

Oulu
Kynttilälyhty lumessa

Annanpäivä

Raahe

Christmas Village

Muhos

Talvipäivä Koitelissa

Oulu
Old wooden houses in Karjasilta.

Rintamamiestalojen valtakunta Karjasilta

Oulu
Rantakestilä

Rakkautta Iijoen erottelulla – Audio Tarinareitti Iin rantamaisemissa

Ii
Nahkuri

Tyrnävän nahkatehdas / Nahkuri

Tyrnävä

Kivikauden heimokilpa

Oulu
Rock The City Adventure Game Oulu

Rock The City Oulu -kaupunkiseikkailu

Oulu
Hiukkavaaran monitoimitalon kirjaston tilasta, biljardipöytä, kirjahyllyjä, pöytäryhmiä ja kolme lasta tilassa.

Kouluvierailu

Oulu

Leppiniemen asuinalue, Muhos

Muhos
Saloisten kirkko ulkoa.

Saloisten Pyhän Olavin kirkko

Raahe
Pedestrian bridge over stream Mustasalmi in Hietasaari

Monipuolinen Hietasaari

Oulu
Cycling in Köykkyri

Köykkyrin virkistysalue

Kempele

Liukulumikenkäseikkailu Syötteen kansallispuistossa

Pudasjärvi

Lähiruokavierailu pirtissä

Syöte
Lepohetki talvisessa maisemassa

Talvielämykset Rokualla - Naturest

Utajärvi

Pimeäopastus

Liminka

Talviolympialaiset

Liminka

Talvinen hauen täkykalastusretki Perämerellä

Ii
Husky safari in Ranua

Husky safarit Ranualla

Ranua
Hemmotteleva rentoutus

Hemmotteleva rentoutus (1-2 henkilölle)

Oulu
Yrttiaitta

Pohjois-Suomen ruokailuelämykset

Oulu
Oulu cathedral from outside.

Oulun tuomiokirkko

Oulu
A boy on a pedestrian street at Christmas time.

Raahen Joulunavaus

Raahe
Pookivaara, Rokua

Lumikenkäily Rokuan kansallispuistossa

Rokua
Urho Kekkosen patsas läheltä.

Presidentti Urho Kaleva Kekkosen patsas

Raahe
Hotel Iso-Syöte Moottorikelkkasafari

Talven viikko-ohjelma

Syöte
Lapsi vesiliukumäessä Kuntokeidas Vesipekassa Raahessa.

Kuntokeidas Vesipekka

Raahe

Jakkukylän Purusaari ja riippusilta

Ii
Kesäteatterin katetusta katsomosta

Raahen Teatteri

Raahe
A person wading in ice cold water in Tuira beach in winter. Foreground snow in the bank. Background buildings on the other side of the Oulu river. Sky is grey and clouded.

Ohjattu talviuinti

Oulu

Taidekeskus KulttuuriKauppila

Ii

Go Arctic aktiviteetti - Porotilavierailu

Pudasjärvi

Raahen Automuseo

Raahe
Oulu market square policeman.

Oulun Toripolliisi-patsas

Oulu
Hotstone-hieronta

Day Spa

Rokua
Luovon LOISTE -luonnonkosmetiikkatuokio

Luovon LOISTE -luonnonkosmetiikkatuokio

Hailuoto

Fatbike-retki Limingassa

Liminka
Iisi-areena liikuntakeskus.

Iisi-areena sisäliikuntakeskus

Ii
Varjo Festival 2022 was held in Kuusisaari.

Kuusisaaren virkistyspuisto

Oulu
Visit Hailuoto, Hailuoto, Information point, info, Hailuodon Elinkeinotoimijat ry

Visit Hailuoto ja Hailuodon Matkailuneuvonta

Hailuoto
Pekkatori Wanhassa Raahessa.

Pekkatori Wanhassa Raahessa

Raahe
Ice fishing at Bothnian bay

Pilkkireissu koiravaljakolla

Oulu
Alpaca walking in a forest

Metsäretkitalutus alpakoiden kanssa - Tule tutustumaan alpakoihin ja metsäretkelle niiden kanssa!

Kempele

Aurora Revelare

Oulu

Luontoelämykset Rokualla - Naturest

Utajärvi

Go Arctic aktiviteetti - Wärkätään wanahasta - tuunauspaja

Oulu
Merilä Näköalasauna

Merilän Kartanon Näköalasauna

Utajärvi
Vihiluodon uimaranta

Vihiluoto - merenranta ja lintutorni

Kempele
Graafinen mainos Raahen Hovin pikkujouluesiintyjistä.

Bilebändi Valomerkki

Raahe
New Year's Celebration of City of Raahe.

Uudenvuoden vastaanotto

Raahe
Birdwatching tower at Liminka Bay and people watching the birds.

Geokätköile Limingassa

Liminka

Go Arctic aktiviteetti - Jousiammuntakisa

Oulu

SuperPark Oulu

Oulu
Naiset saunassa maisemaikkunassa jokinäkymä

Saunalautta Lainesaunan yleiset saunavuorot

Oulu
Arctic Sea Ice Fishing (public)-1

Pilkkiretki, Oulun Nallikarissa

Oulu

Go Arctic aktiviteetti - Koitelin tiimipolku

Oulu
Nainen hiihtää ladulla husky-koiran kanssa. Taustalla luminen metsä ja sininen taivas. / A woman is skiing on a piste with a gray husky dog. In the background you can see a snowy forest and a blue sky. Kuva:Annu Tuohiluoto

Syötteen kansallispuisto

Pudasjärvi
Mies järvenjäällä ihailemassa revontulia lumikengät jalassa

Lumikenkäseikkailu Rokualla revontulia metsästäen

Rokua
Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloinen kuvattuna edestä.

Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloinen

Tyrnävä

Go Arctic - Opastetut kävelykierrokset Oulussa ja lähikunnissa

Oulu

Helppo pilkkiretki merelle Iissä

Ii
Rauha Hartt ja Daniel Pasteiner: Hydra Odalisque -maalaus

Rauha Hartt ja Daniel Pasteiner: Europa Objects -taidenäyttely

Raahe

Iijoen suisto ja jäätynyt meri moottorikelkan reestä koettuna

Ii
The WHISPER of Hailuoto  - performance art

Luovon KUISKAUS - performanssi

Hailuoto
Reindeer sledding farm tour

Oulu: Pororekiajelu paikallisella porotilalla

Oulu
Fun playing games

Minuuttipeliä-tiimikisailu Oulu

Oulu

Metallikausi

Oulu
Dinner in Oula Kitchen & Bar.

Oula Kitchen & Bar

Oulu

Tiimipolku Limingassa

Liminka

7-ottelu

Liminka
Wishing at the Oulu river.

Kalaonnea Oulussa kesällä ja talvella

Oulu
people laughing and listening to storytelling at a fantasy tavern

Tonttu - kotilieden henkiä

Oulu
Hotel Iso-Syöte Skido Fell Nature

Moottorikelkkasafari

Syöte
View from the northern side, Hourunkoski rapids and fish steps in Pyhäjoki

Pyhäjoen Hourunkosken Koskipuisto

Pyhäjoki

Go Arctic aktiviteetti - Perinnekisat

Oulu
Snowshoeing guided safari tour

Oulu: Opastettu lumikenkäretki

Oulu

Kulttuurimaisemareitti Ruustinna

Ii

Himmelipaja - Raahen Taitopaja

Raahe

Go Arctic aktiviteetti - Fatbike-retki

Liminka

Toppeliuksen muistokivi

Muhos

Lumikenkäily/liukulumikenkäily Koitelissa

Oulu

Perinnekisat Liminganlahdella

Liminka
Eini esiintymässä Raahesalin lavalla.

Raahesali Konsertti- ja Konfrenssisali

Raahe
kennel visit

Vierailu huskyjen kotiin

Oulu
Perioululainen ömeisingreis

Go Arctic aktiviteetti - Perioululainen ömeisingreis

Oulu
Lepistön luomakunta -taidepuiston teoksia

Lepistön luomakunta -taidepuisto

Raahe
Ryhmä lumikenkäilijöitä kulkee jonossa lumisessa metsässä. / A group of snowshoers walking in a line in snowy forest. Kuva: Harri Tarvainen.

Sanginjoki

Oulu
Varvi Mast in Raahe pays tribute to old shipbuilders.

Varvin masto

Raahe
Moonlight BBQ menu

Kiikku Garden Grill / Kuutamo BBQ

Oulu
Parikellunta

Parikellunta

Oulu
Löylykontti Tuira front

Löylykontti Tuira

Oulu
Biking at Hupisaaret City Park.

Pyöräillen Oulussa

Oulu
Graafinen mainos Takarannan taidepolusta

Takarannan taidepolku

Raahe

Panimokierros ja ohjattu olutmaistelu

Hailuoto
Sauna with the most amazing view to the Old Town of Raahe

Mustan sauna ja avantouinti

Raahe
Aappola, Old Liminka

Opastettu kierros Vanhassa Limingassa

Liminka
Tasku island and historical daymark in the summer

Taskun saaren Pooki Raahen saaristossa

Raahe

Elämystila VISIO

Oulu

Utajärven kivipuisto

Utajärvi

Rekiretki Raahen saaristoon jääröyseille

Raahe
Pilpasuo nature trail includes duck boards.

Pilpasuon suojelualue ja retkeilyreitit

Oulu

Leo's Kempele

Kempele
Löylyhuone

Yleinen sauna, Olosauna

Oulu
Lapsi kurkistaa Pihkan majaan

Pihkan temppurata lapsille

Rokua

Hiljaisuuden ääni – Muuttava talvinen lumielämys + tarinankerrontaa

Muhos
Mestari-Heikin majan ovensuu.

Mestari-Heikin maja

Raahe
LumiLinnan Talvipuisto

LumiLinnan Talvipuisto

Kemi
Inside Oulujoki church.

Oulujoen kirkko

Oulu
Taiga Resort traditional Finnish Sauna experience

Sauna joen rannassa

Oulu
Enjoy the unique flavors of Oulu!

Makujen Oulu

Oulu
Raahen Pyhän kolminaisuuden kirkko ulkoa.

Raahen Pyhän Kolminaisuuden kirkko

Raahe

Musabingo

Raahe
Ilmakuva Taskun saaresta syksyllä.

Taskun saari ja vierassatama

Raahe
Joulutunnelmaa pikku mökki joulukoristeineen

Pyhäjoen neljä vuodenaikaa - Joulu

Pyhäjoki
Kastellin jätinkirkko Raahessa.

Kastellin jätinkirkko

Raahe
The SLIDE of Hailuoto - sliding snowshoe trip

LUOVON LIITO - liukulumikenkäretki

Hailuoto
Snowmobiles and guests standing at a Lake

Ranua Resort - Moottorikelkkasafari pilkille Ranuajärven jäälle

Ranua
LUOVON MESTARIT -all  inclusive  Paketti

Luovon MESTARIT -all inclusive paketti

Hailuoto

Go Arctic Events - Teemajuhlat

Liminka
Talvinen wanha Hamina.

Wanha Hamina

Ii
Kempeleen vanha kirkko

Kempeleen vanha kirkko

Kempele

Oulun Torisauna

Oulu
Aerial image of Vihkosaari.

Vihkosaaren uimaranta ja uimala

Ii
Aurora Borealis dancing in the night sky above winter forest

Ranua Resort - Revontulisafari moottorikelkalla

Ranua
Suutarinjärvi

Suutarinjärven uimapaikka

Tyrnävä

Muhoksen kirkko

Muhos
People resting in Finnish woods

Luontoelämyksiä Sanginjoella - Naturest

Oulu
Toripolliisi statue in the Oulu Market Square.

Oulun top 5 nähtävyydet!

Oulu

Perinteinen verkkokalastusretki Iissä

Ii
Pattijoen kirkko ulkoa.

Pattijoen kirkko Hiljaisuuden Kappeli

Raahe

Eläinten jäljillä

Oulu
Our dinner restaurant

Kaamosillallinen

Liminka

Löytöretki taiteeseen -ympäristötaideteokset

Muhos
View from the Hupisaaret City Park.

Hupisaarten kaupunginpuisto

Oulu
Lights on trees

Seminaarin Joulu

Raahe

Ohjattu e-fatbikesafari Limingassa

Liminka
Kulttuuritalo Valveen julkisivu

Kulttuuritalo Valve

Oulu

Ohjattu e-fatbikesafari nuotioruokailulla

Kempele
The BREATH of Hailuoto - sound relaxation

Luovon HENKÄYS - äänirentoutushetki

Hailuoto
Pariskunta kävelee talvisessa maisemassa Kaukonrannassa, kuvassa myös koira.

Kaukonrannan kalasatama

Pyhäjoki
Maalaus Antti Matinlauri

Antti Matinlaurin taidenäyttely

Raahe
Northern Lights in Koiteli

Revontuli-illallinen Koitelissa

Oulu
Children's Rokua day trip

Lasten retkipäivä Rokualla

Rokua
Small red wooden church of Revonlahti in Siikajoki

Revonlahden kirkko

Siikajoki
Kummituksia ja kummajaisia -kävelykierros

Kummituksia ja kummajaisia -kävelykierros Wanhassa Raahessa

Raahe

Rokuan vappu

Rokua
Graafinen mainos Lepistön luomakunnasta. Kuvana Lepistön veistos, jossa kädellä on kasvot.

Lepistön luomakunta -puiston avajaiset

Raahe
Matti Lepistön veistospuisto.

Matti Lepistön veistospuisto Pattijoella

Raahe
Owl spreading its wings ready for a flight

Ranua Resort - Opastettu kierros eläinpuistossa

Ranua

Kruununmakasiinimuseo

Raahe
Hotel Iso-Syöte Arctic Spa Sauna

Arctic Spa

Syöte

Go Arctic - kiertoajelut Oulussa ja lähikunnissa

Oulu

Jäänmurtaja Sampo risteily Rovaniemeltä

Kemi
Snowmobile safari driving in the forest

Ranua Resort - 1 tunnin moottorikelkkasafari koko perheelle

Ranua
Paavola church with white wooden walls.

Paavolan kirkko

Siikajoki

Tiedekeskus Tietomaa

Oulu
Tourist info sign in front of Market Hall.

Oulun kaupungin matkailuneuvonta

Oulu
Keskiniemen Pooki kunnostuksen jälkeen

Keskiniemen Pooki

Hailuoto

Yksityistilaisuus: Viiniä ja muotia

Oulu
cooking by open fire

Kotaelämys

Syöte

Revontuliluento

Oulu

Olkijoen Rauhanpirtti

Raahe
Pariskunta lumikenkäilemässä

Lumikenkävuokraus Rokualla

Rokua
Sovelius House decoration

Porvariskodin joulu

Raahe
A boulder resembling a pulpit in Alpua Raahe

Alpuan kirkkokivi

Raahe
Beach of Kylmäniemi Raahe

Kylmäniemen uimaranta

Raahe
Mies pilkkimässä

Koe aito pilkkielämys Rokuan puhtaassa luonnossa

Rokua

Rokua Beat & Rautalanka

Rokua
Hotel Iso-Syöte Meeting room

Kokouspalvelut

Syöte

Kuumailmapallo ryhmälento 4-12 matkustajaa

Oulu
Ihminen seisomassa Suomen pisimmän seinän edustalla

Suomen pisin seinä

Raahe
The CHARM of Hailuoto  - moment of experience

Luovon LUMO - elämyshetki

Hailuoto
Himmelinäyttelyn graafinen ilme

Valon Taika - Lasihimmelinäyttely

Raahe
Snowboarding and skiing at Iso-Syöte

Iso-Syötteen hiihtokeskus

Syöte
View to the frozen sea from icebreaker Arktis Kemi

Jäänmurtaja Arktis Risteily Rovaniemeltä

Kemi
Revontulet

Ohjelmapalvelut Syötteen keskusvaraamosta

Syöte

Tuntinen

Oulu
lapsi heittämässä frisbeegolfia Pyhäjoella

Annalan frisbeegolfpuisto

Pyhäjoki
Koirien kanssa luontopolulla.

Markkuun luontopolku 10 km – Peukaloisen polku

Tyrnävä
Pookivaaran näkötorni

Pookivaaran näkötorni

Utajärvi
fatbiking is nice summer activity

Fatbikeretki Oulussa

Oulu

Ojan Rauta Areena

Kempele

The Lowhelaz

Raahe
Ranua Wildlife Park - Animals

Ranua Resort - Eläinpuisto

Ranua
Pitkospuut Palosaaren metsänvartijan luontopolulla metsän keskellä Pyhäjoella

Palosaaren luontopolku

Pyhäjoki
Kivikkoinen rantaviiva

Smitin saari

Raahe
Aikamatka näyttely

Rokua Geopark Aikamatka-näyttely Vaalassa

Vaala
Woman floating in survival suit in the frozen sea by the icebreaker sampo vessel

Jäänmurtaja Sampo risteily Kemistä

Kemi

Go Arctic tapahtumatuotanto - Esiintyjät tuotantoihin

Oulu
mies valkoisessa lippalakissa astumassa veden ylittävälle pitkospuulle Kielosaaren luontopolulla

Kielosaaren luontopolku

Pyhäjoki
Finnhorse Sleigh Ride under a night sky full on Aurora Borealis

Ranua Resort - Safaris

Ranua
Two dogs on the bridge.

Alakestilän Arboretum Liminka

Liminka
Kellunta

Suolakellunta 60min

Oulu

Työnvarjostus koulussa tai päiväkodissa

Oulu
pariskunta hiihtää lumisessa maisemassa

Pyhäjoen neljä vuodenaikaa - Talvi

Pyhäjoki
Kuusiluoto presents heritage of wood building in Finland.

Monien aikakausien Kuusiluoto

Oulu

Koskikeskus – Alvar Aallon visio Oulun jokisuistossa

Oulu
Sleigh ready for guests in Ii

Retki moottorikelkalla ja reellä revontulia etsimään Iissä Perämeren rannikolla

Ii
A dock and boats at Kiviniemi port.

Kellon Kiviniemen perinteinen kalasatama

Oulu

Liminganlahti - Lintujen kahdeksan vuodenaikaa -näyttelyopastus

Liminka

Aikamatka ruoan kautta – Kulinaarinen ja kulttuurinen työpaja

Muhos
Tilavierailu Kujalan Tila

Luovon Farmi

Hailuoto

Go Arctic aktiviteetti - Tarinoita Oulusta

Oulu
Pronsin kaato muottiin

Valurin Opissa - Pronssivalu Työnäytös

Raahe
Guided Walking Tour

Wanha Raahe -kävelykierros

Raahe
Northern lights at the sky at Virkkula Birdwatching Tower in Liminka Bay.

Virkkulan lintutorni Liminganlahdella

Liminka
Iso-Syöte Express talvella

Maisema-ajelu tuolihissillä

Pudasjärvi

Tiima

Oulu
Varjakka island fire station.

Varjakan saari ja luontopolku

Oulu

Joululounas Langin Kauppahuoneella 1.-19.12.2025

Raahe
Horseback riding with Finnhorses

Vietä unohtumaton päivä laadukkaan hevostoiminnan parissa maaseudulla

Tyrnävä
Pattijoen kiviholvisilta kesällä.

Pattijoen kiviholvisilta

Raahe

Go Arctic aktiviteetti - lumikenkäily Limingassa

Liminka
View from bird tower

Opastettu käynti lintutornille Liminganlahdella

Liminka
Sunset scenery with Nallikari lighthouse.

Nallikarin majakka

Oulu
Northern lights guided tour Oulu

Oulu: Retki revontulien alla

Oulu

Revontuliretki autolla Syötteellä

Pudasjärvi

Go Arctic aktiviteetti - 7-ottelu

Oulu
Oulujoki delta area from the air.

Oulujoen suistoalueen helmet

Oulu
Tapahtumajuliste Naisten hemmottelupäivä jalkoja korkokengissä

Naisten hemmottelupäivä

Raahe
Greenhouses Romeo ja Julia.

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Oulu
Two men playing frisbee golf

Rantakylän virkistysalue - Liminka

Liminka
Kallan saaren kalastajanmökki Raahen saaristossa.

Kallan saari ja vierasvenepaikka

Raahe
Event Logo.

Laivurin Haipakka

Raahe
Näyttelytilan vitriineissä esillä Jere Raappanan puuveistoksia kesäkuussa 2024.

Tyrnävän kunnan näyttelytila

Tyrnävä
The lady at the front desk, Päivi Takkunen, is happy to help you to select the right program when you come to the Tirsanurkka.

Rentouttava Neurosonic -hetki Tirsanurkassa

Raahe
Fish tern at Bothnian bay

Koe suomalaisen luonnon ihmeet

Oulu

Ratsastus

Liminka
Kylpylän monitoimiallas

Rokuan Kylpylä

Rokua
Rantakortteli block seen from above.

Oulun historiallinen rantakortteli

Oulu
Two reindeers with a sled on a reindeer farm

Vierailu porotilalla Iissä

Ii
Girl holding a plant in Finnish forest

Live The Nature -luontoseikkailupeli

Oulu

Vesku & Trousers

Raahe
Yleisöä ilta-aikaan Härkätorilla katsomassa valoshow-esitystä.

Oulu2026 Päättäjäiset Raahessa

Raahe
Vene rannassa Ulkopauhan saaressa Raahen saaristossa.

Ulkopauhan saari

Raahe
Frozen Sea to Forest Experience 4

Mereltä metsään – talvinen seikkailu Oulussa

Oulu
Siikajoki Church

Siikajoen kirkko

Siikajoki
Löylyhuone ja kiuas

Yksityinen sauna, Olosauna

Oulu
Hotel Iso-Syöte Snowshoe Safari Views

Lumikenkäsafari

Syöte
Kaksi naista hymyilee, toisella kartta ja kompassi kädessä

Suunnistuksen perusteet Sanginjoella: Opi lukemaan luontoa ja kulkemaan metsässä turvallisesti - Naturest

Oulu
Lapsia Markkuun ampumaradan uimapaikalla

Markkuun ampumaradan uimapaikka

Tyrnävä
Hotel Iso-Syöte Hanhilampi Erämaaleiri

Hanhilammen eräleiri

Syöte

La Sinfonia Viini Tasting

Oulu
Miner statue in Vihanti Raahe

Kaivosmiehen patsas

Raahe
Row of pastel colored houses in Raksila with autumn foliage.

Puu-Raksilan pastellinväriset puutalot

Oulu

Arctic Edu-Tech - Työpajat ja elämykset

Oulu
Rentoutuskellunta

Rentoutuskellunta

Oulu

Maisemareitti Merimiehen polku

Ii

Akupunktio ja energiahoito

Kempele
FAN of Hailuoto

Luovon Viuhkaus

Hailuoto
Arctic Sea Bike Experience-1

Fätbike Safari, Oulun Nallikarissa

Oulu

Kinosalonki Sofia

Raahe
Koiravaljakko

Husky Spin

Oulu
Reflection of the pedestrian bridge in water.

Oulun vesipeilit kaupungin kuvastimena

Oulu

Koulutusalan asiantuntijaesitykset ja työpajat

Oulu

Ympäristötaidepuisto Iissä

Ii

Hietamaan vapaa-aikakeskus

Siikajoki
Ouluntullin uimaranta

Ouluntullin Kalliomonttu

Kempele
A large old forking pine grows by the monument. The unusual shape of the tree is due it being split by a cannonball during the Finnish War.

Siikajoen Taistelun Muistomerkki

Siikajoki

Vuokraa laaja aidattu metsäalue itsellesi retkeilykäyttöön

Ii
Kari Juvan veistos punaisten tulppaanien ympäröimänä Kari Juvan veistospuistossa Raahessa.

Kari Juvan veistospuisto

Raahe
Henkilöitä tulen ääressä kodassa

Tunnelmakota - elämyslounas tulen äärellä Rokualla

Rokua
Snowmobiles driving through snow covered forest

Ranua Resort - 4 tunnin moottorikelkkailu

Ranua

Kesätekemistä lapsille Langin Kauppahuoneella

Raahe

Perinteinen joululounas

Raahe

Karsikkolammen savusauna

Syöte
Reindeer in the snowy forest

Vierailu porotilalla

Pudasjärvi
View to the frozen sea from icebreaker Arktis Kemi

Jäänmurtaja Arktis risteily Haaparannalta ja Torniosta

Kemi

Paintball Areena

Liminka

Ohjattu olutmaistelu Mallassaunalla

Oulu
slide made of ice

SnowExperience365 - lumen ja jään elämystila

Kemi
Mies liukulumikengillä ja telttasauna järven jäällä

Saunaelämys järven jäällä Rokuan luonnon keskellä

Rokua
Biisikärpänen-musiikkivisa

Voltin Biisikärpänen -musavisa, Oulu

Oulu
Ryhmärentoutus

Meditatiivinen äänimatka ja lempeä liike -työpaja

Liminka
Vihannin Sofia Magdalenan kirkko ulkoa.

Vihannin Sofia Magdalenan kirkko

Raahe

Lähde! -puisto

Ii
Rekiretki

Rekiretki Talvisessa Raahen Saaristossa

Raahe

Säräisniemen kirkko, Vaala

Vaala

Iso-Syötteen Lumimaa

Syöte
Guided Walking Tour in Raahe

Opastetut kierrokset Raahessa

Raahe
Syötteen Eräpalvelut Huskysafarit husky

Syötteen huskysafarit

Syöte

Music & Comedy Club: Sirkan Sote ja Rauha ja Heikki Hela Trio

Raahe
Pikisaari island from air.

Pikisaaren puinen vanhakaupunki

Oulu
Frisbeegolfia pelaamassa

Testaa Tyrnävän 7 frisbeegolfrataa

Tyrnävä

Go Arctic -aktiviteetti

Oulu

Jalokivi- ja SnowExperience näyttelyt

Kemi
Float tank, jossa yksi ihminen

Yksilökellunta – palauttava kelluntahetki Oulun Limingantullissa

Oulu

Opastettu kalastusretki

Raahe

Soveliuksen Talo

Raahe
Aurora Borealis dancing in the night sky above Ranuajärvi Lake

Ranua Resort - Revontulien yö

Ranua

Photo North – Pohjoinen valokuvakeskus

Oulu
Yoga class

Yksityinen joogatunti ryhmille

Liminka

Pikku-Syötteen hiihtokeskus

Syöte
Windland – Ohjelmapalvelut luonnossa

Elämykset Tyrnävällä: opastettuja kierroksia, paikallishistoriaa ja lumikenkäilyä

Tyrnävä
Maaginen suppalampi Rokuan kansallispuistossa.

Jääkauden jäljillä - Harjun tarina

Rokua
Liukulumikenkäilevä henkilö järven jäällä

Liukulumikenkäsafari Rokuan luonnossa

Rokua
Hotel Iso-Syöte wellbeing

Tyhy-päivät huipulla

Pudasjärvi
Pakopeli Taikuri

Exit Oulu Pakopelit

Oulu
Aurora Borealis dancing in the night sky above frozen lake

Ranua Resort - Revontuliyön lumikenkäretki

Ranua
Liminka Bay Nature Centre building.

Liminganlahden luontokeskus

Liminka
Mies talvisessa maisemassa

Liukulumikenkäilyä Rokualla

Rokua
Piispanletto Rajahauta nature trail.

Letonniemen suojelualue ja luontopolku

Oulu
Pakkahuoneen museo kesällä.

Pakkahuoneen Museo

Raahe
Vanha mustavalkoinen kuva suuresta ihmisjoukosta, kuvattu ylhäältä päin.

Oulu: tarinani

Oulu
Liminka church at summer.

Limingan kirkko

Liminka
Revontulia yötaivaalla metsän ja vesistön yllä.

Aurora Revelare NYT!

Oulu
Saunalautta Lainesauna Oulu laiturissa

Saunalautta Lainesaunan vuokraus satamassa ma-to

Oulu
Raija Korppila: Kevään valoa II

Natura Forma -näyttely: Taidegraafikot Raija Korppila ja Juha Laakso

Raahe
Hiastinhaaran suisto.

Hiastinhaaran luontopolku ja lintutorni

Ii
Winter Olympics

Go Arctic aktiviteetti - Talviolympialaiset

Oulu

Nallikarin Talvikylä

Oulu

Talvisia aktiviteetteja ryhmille

Syöte

Go Arctic aktiviteetti - Tervaolympialaiset

Oulu

Kirkkosalmen lintutorni

Hailuoto
Design Center Proto

Muotoilukeskus Proto

Oulu
Aikamatka näyttely

Rokua Geopark Aikamatka-näyttely Muhoksella

Muhos

Tarinallistettu pakopeli Pitojen Helmessä

Liminka

Perinteinen jouluaamiainen

Raahe

Pääsiäinen Rokualla

Rokua

Lego-kerho Rokua UNESCO Geoparkissa

Muhos
Students studying winter nature in Rokua Geopark.

Leirikoulut Rokua Geoparkissa

Muhos
Nuotiossa palaa tuli Ämmä-Äijän saarella.

Ämmä-Äijän Saari

Raahe
Mother carrying her daughter and son walking next to them in the luscious forest.

Ranua Resort - kävelyretki luonnossa

Ranua

Aamiainen Joulupukin kanssa

Muhos

Kapteenin sauna, unohtumaton elämys Langin Kauppahuoneella

Raahe
Snowmobiles driving through a snow covered forest

Ranua Resort - 2 tunnin moottorikelkkasafari koko perheelle

Ranua
Lapsi kiinnittää puun kylkeen tehtävälappuja

Metsäluontokoulu Sanginjoella - Naturest

Oulu
Miniburgerit

Miniburger tasting - maistelumenu

Ii
Saunalautta Lainesauna Oulu

Saunalautta Lainesaunan vuokraus satamassa pe-la

Oulu
Ihmisiä lumisessa metsässä. Edessä kaksi lasta ja taustalla kaksi aikuista.

Talvinen luontoelämys Sanginjoella - Naturest

Oulu
Enjoy your time in historic milieu.

Koe Elämää Langin Kauppahuoneella

Raahe

Pilkkikilpailut Lumijoella

Liminka
Pieni jouluinen mökki.

Pyhäjoen joulutunnelmaa

Pyhäjoki

Alvar Aallon kädenjälki Oulussa: Typpi Oy:n tehdasyhdyskunta

Oulu
A person standing next to a tree on Tasku Island at Raahe archipelago.

Raahen saaristo

Raahe

Go Arctic aktiviteetti - Sisäkisa

Oulu
pitojen helmi

Sinisen Männyn Tupa – Saunatila Maaseudun Rauhassa

Liminka
Oulu20126 Opening Festival

Oulu2026 Avajaisfestarit

Oulu
Kemin taidemuseo

Kemin Taidemuseo

Kemi
Girl playing hula hoop and having fun

Voltin Spelit -tiimiaktiviteetti

Oulu
Yellow Oulu Cathedral church tower against blue sky in summer.

Oulu nopiasti kävelykierros

Oulu
Ryhmä tekee tehtävää suon reunalla

Luonnosta virtaa: Tyhy- ja virkistyspäivät Sanginjoella ja Rokualla - Naturest

Oulu
Natural white sandy beach of Tauvo in Siikajoki with white

Tauvon uimaranta ja pienvenesatama

Siikajoki

Opastetut kävely- ja pyöräilykierrokset Limingassa ja lähikunnissa

Liminka
Sarkkiranta sports centre

Sarkkirannan urheilukeskus

Kempele

Wärkätään wanahasta - tuunauspaja

Liminka

Duo Do It Together

Raahe
Walking in Virpiniemi nature trail.

Virpiniemi

Oulu
Hiljainen yön syli kellunta

Hiljainen Yön syli – kellunta täydellisessä pimeydessä

Oulu
Retkeilijä hiihtää umpihangessa metsässä. Ympärillä puita ja aurinko paistaa takaa. / A hiker skis in the dead end of the forest. There are trees all around and the sun is shining from behind. Kuva: Eeva Mäkinen

Rokuan kansallispuisto

Rokua

Go Arctic aktiviteetti - pilkkikilpailut

Oulu

Masiina

Oulu
Murron pumptrack-rata

Murron pumptrack-rata

Tyrnävä

Yhdessä-teos, Kirkkosaaren silta

Muhos

Sisäkisa

Liminka
Fatbike lumessa

Fatbike vuokrausta Rokualla talvella

Rokua
Isosilta bridge in summer.

Pyhäjoen Etelänkylän Isosilta

Pyhäjoki
Reindeer and a sleigh with guide.

Yksityinen opastettu retki Oulusta Jussilan porotilalle Iihin

Oulu

Pyhäjoen kirjasto

Pyhäjoki
Statue of Barkpullers in Siikajoki

Parkinkiskojan patsas

Siikajoki
Huskies' own free-running fence

Husky kennel-vierailut ja kärryajelut Ranualla

Ranua
Koskikipparin sauna Koitelissa

Loimulohta ja lempeitä löylyjä – kun kokous on elämys

Oulu

Oulun taidemuseo

Oulu

Parikellunta – yhteinen hetki rauhoittumiseen Oulussa

Oulu
Annalan joulun logo

Annalan Joulu

Pyhäjoki
The white lighthouse in Hailuoto Marjaniemi against the blue sky.

Retki Hailuotoon

Oulu

Skywalk-kattoterassi

Syöte
Traditional finish logsauna.

Puulämmitteinen rantasauna

Ranua
Icebreaker Sampo & snowmobiles

Jäänmurtaja Sampo risteily Kemistä

Kemi
Puikkari julkisivu.

Virkistysuimala Puikkari

Pudasjärvi
Rock The City Adventure Game, Team building activities

Rock The City Oulu -kaupunkiseikkailu

Oulu
Mourunki lake

Mourunkijärvi

Oulu
Palautumistila

Palautumistilan palvelut

Oulu
Coffee on campfire in northern Finland

Oulu: Ohjattu kävely- ja nuotioretki metsään

Oulu
Hotel Iso-Syöte Reindeer Safari

Porosafari

Syöte
Kaksi hiihtäjää merenjäällä perässään ahkiot. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. /  Two skiers on sea ice with packs behind them. The sun shines from a cloudless sky. Kuva: Sini Salmirinne

Perämeren kansallispuisto

Kemi
reindeer-farm-visit-northern-oulu

Oulu: Porotilavierailu

Oulu

Alvar Aallon Toppilan sulfiittiselluloosatehdas

Oulu
Christmas Tree at Pekkatori Square in the Old town Raahe

Wanhan Raahen Joulukalenteri

Raahe

Go Arctic tapahtumatuotanto - Teemajuhlat

Oulu
Handmade chocolate and local products.

Chocosomnia Tehdaskierros & tasting

Oulu
Wanhan Raahen kaupunkikuvaa.

Historiallinen Wanha Raahe

Raahe
Nuori seisoo kaatuneen puunrungon päällä metsässä. Toinen auttaa pitämään tasapainon.

Metsäluontokoulu Rokualla – Naturest

Utajärvi

Lumikenkäretki Syötteen kansallispuistossa

Pudasjärvi
Nallikari beach on sunset.

Nallikari - Pohjolan Riviera

Oulu
iloisia lapsia ja aikuinen leikkivät lattialla.

Lastenkulttuurikeskus Kotilo

Oulu

Kiertoajelut Limingassa ja lähialueilla

Liminka
Savusauna

Merilän Kartanon saunat

Utajärvi
Skating on the on the frozen sea in Kempele

Retkiluistelu ja hiihto jäätyneellä merellä Vihiluodossa

Kempele
Oulu ice fishin safari

Oulu: Pilkkiretki merellä

Oulu

Kierikin opastukset

Oulu
Husky experience in Lapland

Monipuolinen lomamatka ja koiravaljakkoseikkailu Pudasjärvellä.

Pudasjärvi
Pyhäjoen penkkateillä pyöräilijöitä

Pyhäjoen penkkatiet

Pyhäjoki
Paintball Värikuulasota Oulu Action Park

Paintball

Oulu
Markkinat Raahen Rantatorilla, taustalla näkyy Pakkahuoneen museo.

Raahen Kevätmarkkinat

Raahe

Rautiperän Ulkoilualue Frisbeegolf ja Uimapaikka

Pyhäjoki

Go Arctic tapahtumatuotanto - Perioululainen kummitusillallinen

Oulu

Geokätköile ihanassa Iissä

Ii

James Puhto-Ren

Raahe

Tervaolympialaiset

Liminka

Eanangiella - Maan kieli 16.1.–3.5.2026

Oulu

Päiväkotivierailu

Oulu
Punatiilinen näköalahissi auringonvalossa.

Näköala­hissi

Oulu
Illinsaaren hiihtomaja.

Illinsaaren frisbeegolf rata

Ii
Luotsitupa ja pooki Iso-Kraaselin saaressa Raahen saaristossa.

Iso-Kraaselin saari ja vierassatama

Raahe
Market hall Oulu.

Oulun kauppahalli on torin helmi

Oulu

Go Arctic aktiviteetti - Ilmakitaratyöpaja tai ilmakitarashow

Oulu

Digitaalinen irtiotto - kohtaamisia

Muhos