Helpot ja elämykselliset päiväretket kannattaa lisätä kesäloman ohjelmistoon. Pohjolan rengastien kohteissa piipahtaminen Oulusta käsin käy kätevästi päiväretkibusseilla juhannuksen jälkeiseltä viikolta aina elokuulle saakka. Omatoimimatkasta haaveileva voi siirtyä kohteisiin joukkoliikenteellä, vuokra- tai tilausautolla tai taksilla.
Päiväseltään Pohjolan rengastien kohteisiin
Hyppää bussiin ja seilaa Hailuotoon
Hailuodon päiväretkellä pääsee kiertämään Marjaniemen ja kyläkeskustan lisäksi vanhassa kyläkoulumiljöössä toimivassa Ailastossa, ja sen lähellä olevassa Pakopirtinrotkossa, joka tunnetaan myös ”Murhalaaksona”, joka kertoo kiehtovaa historiallista tarinaa isovihan ajalta.
Katso lisääVietä aktiivinen kesäpäivä Syötteellä
Syötteen päiväretki on aikataulutettu niin, että hissipyöräilyn kokeilemisesta kiinnostuneet ehtivät bussilla juuri sopivasti Bike Park tutuksi -kurssille. Maastopyöräilijät voivat ottaa omat pyörät mukaan tai vuorkata pyörän paikan päällä, ja kiertää Syötteen reittejä myös omatoimisesti. Jos haluat nauttia luonnosta rauhallisemmin, osallistu Syötteen luontokeskukselta lähtevän Teerivaaran kierroksen patikoinnille. Lopuksi piipahdetaan tunturin huipulla ihailemassa maisemia.
Katso lisääNauti merestä ja kesästä Raahessa
Torstaisin käydään Raahessa, jonka Wanha kaupunki on yksi Suomen parhaiten säilyneistä 1800-luvun puutalokaupungeista. Merellisyyttä kaipaavan kannattaa hypätä mukaan Raahen saariston kolmen tunnin Island Hopping -retkelle, lyhyemmälle saaristoristeilylle tai melontaretekelle.
Katso lisääValitse kulttuuria ja historiaa henkivä Ii
Issä vieraillaan Wanhassa Haminassa ja Kotiseutumuseossa, Taidekeskus KulttuuriKauppilassa sekä tutustutaan uuteen Jakkukylän riippusiltaan, jonka luona vieraita palvelee myös kyläläisten Siltakahvila.
Katso lisääVoit myös käydä Koitelinkoskilla, Liminganlahdella tai Kierikkikeskuksessa!
Muita päiväretkien kohteita ovat Kiimingin upeat Koitelinkosket, Limingassa sijaitseva Liminganlahden luontokeskus, jossa on tarjolla Metsähallituksen järjestämä avoin lintutorniopastus sekä Kierikkikeskus, jossa perinneparkkuri Anita Jussila tekee Kivikauden kylässä lauantaisin parkkitöitä yleisön kanssa.
Katso lisääValitse vapaasti kohteesi ja reittisi!
Jos vaihtoehdoista ei tänä kesänä löydy sinulle sopivaa, kohteisiin voi vapaammin kulkea myös taksilla ja vuokra- tai tilausautolla. Oulusta joihinkin päiväretkikohteisiin pääsee myös paikallisliikenteen bussilla, eli onnikalla.
Katso lisääLajittele vinkit

Tilausajot ja yksityiskuljetukset Oulun seudulla

Oulun top 5 nähtävyydet!

Markkuun luontopolku 10 km – Peukaloisen polku

Matti Lepistön veistospuisto

Merilän Kartanon saunat

Pohjois-Suomen puutarhamessut

Asuntomessut Oulussa 2025

Idyllinen Café Galleria Conrad: leivonnaisia, raikkaita juomia ja taidetta

Lasten retkipäivä Rokualla

Maaseutuhotelli Merilän Kartano

Lännentila - Elämyksien Maatila

Himmelipaja - Raahen Taitopaja

Pikepadel ulkokentät

Olavinpäivän Markkinat
.jpg?s=1920)
Ailaston kokoustilat ja juhlatilat

PIMIÄ10 juoksutapahtuma Raahessa

Syöte Taxi
