Natura Forma -näyttely: Taidegraafikot Raija Korppila ja Juha Laakso

Tapahtumatalo Raahen Galleria Myötätuulessa on 3.12.2026-29.1.2027 esillä Raija Korppilan ja Juha Laakson Natura Forma -näyttely.

Juha Laakso käsittelee teoksissaan maisemallisia hetkiä. Maiseman muuttuessa koko ajan hänellä on aina kamera mukana. Puiden oksien graafisuus tuo myös valokuvaamiseen piirroksellisia elementtejä.

Raija Korppila puolestaan kiinnittää huomiota luonnossa ilmeneviin yksityiskohtiin. Graafikkona hän on tottunut katsomaan lähelle, niin myös luonnossa. Luonnosta löytyneistä yksityiskohdista muodostuu symmetrisiä sommitelmia.

Molemmat työskentelevät taidegrafiikan fotogravyyri-menetelmällä. Heillä on sama tekniikka, mutta kaksi erilaista lähestymistapaa. Juha käyttää valokuvaa, jonka hän työstää kuvankäsittelyohjelmalla ja tulostaa filmille. Raija piirtää ja maalaa erilaisille valoa läpäiseville materiaaleille.

Fotogravyyri-menetelmässä yhdistyvät taidegrafiikan traditio ja nykyaika. Tekniikassa on monia työvaiheita sisältäen käsityönä toteutettavan painolaatan valmistuksen ja vedostuksen. Menetelmän rakeinen ja pehmeä jälki muistuttaa perinteistä akvatinta-tekniikkaa ja muodostaa rikkaita sävyjä – hennon vaaleasta samettiseen tummuuteen.

Näyttely on osa virallista Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa.

Raija Korppila: Kevään valoa II
Lisätiedot