Tarinallistettu pakopeli Pitojen Helmessä
Talvisodan rikos ja rakkaus
Pietilän tilan luhtiaitta toimi niin ruokavarastona kuin sotavankien majapaikkana.
Vangit Nikolai, Konsta, ja Simeon näkivät ja kokivat kaikenlaista, myös sellaista, mikä ei kestäisi päivän valoa..
Talon renki Alpo oli perso ruualle ja hiipi usein salaa aittaan herkuttelemaan. Eräänä yönä vangit heräsivät hirveään ryminään ja huomasivat maassa kuolleena makaavan Alpon. Paikalle ilmestyivät järkyttyneinä vankjea siunannut piispa Kustaa,talon ankara isäntä Kalle sekä kuvan kaunis emäntä Katariina. Oliko rengin kuolema onnettomuus vai murhasiko joku Alpon?
Astu sisään talvisodan aikaan uniikin pakopelin myötä, tähän samaiseen aittaan joissa vankeja todella pidettiin vuosina 1939-1940, ja jossa talon renki koki kamalan kohtalonsa. Uskallatko sinä lähteä selvittämään mitä Alpolle tapahtui ja miksi?
Peli sopii koko perheen aktiviteetiksi, ja peliä ovat pelanneet +8 vuotiaat aikuisten läsnäollessa. Pelin jälkeen onnistuvat tarjoilut paikan päällä tai take awaynä! Kysäise henkilökunnalta lisää.Peliin myydään myös lisäaikaa +15min/20e.
Myös Smartum -setelit toimivat maksuna.