Kansallismuseo vierailulla Raahen museossa

Kansallismuseo kyläilee museoissa eri puolilla Suomea. Viikonlopun mittaisten vierailujen aikana omassa lähimuseossa voi nähdä läpileikkauksen kansalliskokoelmiemme rakastetuimmista klassikoista.

Kolmannen vierailunsa Kansallismuseo tekee Suomen vanhimpaan paikallismuseoon, Raahen museon Soveliuksen taloon 26.-27.10. Soveliuksen talo on avoinna lauantaina 26.10. klo 11–17 ja sunnuntaina 27.10. klo 10–16. Museoon on vapaa pääsy koko viikonlopun ajan.

Viikonlopun aikana voi nähdä otoksen Suomen kansallismuseon kokoelmista yli 8 000 vuoden ajalta. Vanhin esineistä on kivikaudelta peräisin oleva Huittisten hirvenpää. Mukana on myös muita kansallisesti merkittäviä kulttuuriperintöharvinaisuuksia kuten vuodelta 1542 säilynyt, kuusen juurakosta valmistettu Ruskon kousa sekä 1100-luvun taidekäsityön taidonnäyte Halikon aarre. Yksi nyt nähtävistä kulttuurihistoriallisesti merkittävistä aarteista on kuvataitelija Edvard ”Eetu” Iston vuonna 1899 maalaama teos Hyökkäys. Teoksessa Venäjän kaksipäinen kotka ahdistelee Suomi-neitoa ja yrittää riistää tältä lakikirjan. Sen valmistumisvuonna keisari Nikolai II antoi helmikuun manifestina tunnetun julistuksensa. Lähihistoriasta mukana ovat vuoden 2022 ”Nato-kynä”, presidentti Urho Kaleva Kekkosen silmälasit ja alkuperäiset Ateljer Faunin muumihahmot 1950-luvun lopulta.

Lisätiedot