Yhdessä-teos, Kirkkosaaren silta
Muhoksen Kirkkosaaren uudelta sillalta löytyy upea, paikallisen luonnon inspiroima taideteos.
Yhdessä on kuvataiteilija Pia Hentusen teoskokonaisuus, joka on osa Kirkkosaaren vuonna 2022 valmistunutta yhdyssiltaa. Taideteoksen kuusi teosta esittävät Rokua Geoparkin alueen lajeja. Lajien nimet on kerrottu teosten vieressä olevissa laseissa.
Teoksen nimi viittaa siihen, että elämme yhdessä alueen muiden lajien kanssa. Taiteilija on valinnut mukaan ennen kaikkea lajeja, jotka eivät ole luonnossa kaikista näkyvimpiä. Siksi mukana ei ole esimerkiksi lintuja ja nisäkkäitä.
Teoksessa on Rokua Geoparkin alueella esiintyvistä lajeista esimerkiksi nunnakirjokoisa, poronkuppijäkälä, tuoksuvalmuska ja kukkamaljakas. Vesistöeliöistä mukana on lajipari meritaimen ja raakku, jotka ovat molemmat erittäin uhanalaisia. Teoksessa on kuvattu myös näkymättömiä metsän elementtejä eli sienirihmastoja.
Kunkin lajin yhteydessä on nähtävillä kirjainyhdistelmä, joka kuvaa lajin uhanalaisuuden astetta. Osa teoksen osista on toteutettu yhdessä muhoslaisten kanssa.